fbpx

Vanhusyksinäisyyden ehkäisyllä tehdään ihmeitä! 650 % lisääntynyt ulkoilu nostaa kuntoa ja mielialaa

Suomessa on tutkimusten mukaan yli 300 000 yksinäisyyttä kokevaa vanhusta. Koronan ja väestön ikääntymisen myötä määrä on kasvanut. Sosiaalinen eristäytyneisyys on kohonnut mm. päivätoimintojen ja vapaaehtoistoimintojen lakkauttamisesta ja kyläilyjen puutteesta. Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu Seurana Oy seuraa palvelunsa vaikuttavuutta niin kotona kuin hoivakodeissa asuviin senioreihin, eläkeikäisiin työntekijöihinsä eli Seuralaisiin, ruuhkavuosia viettäviin omaisiin sekä palvelujaan ostaviin kuntiin. ”Viimeisin vaikuttavuustutkimuksemme on…

Muonion Vanhustenviikon julkistus lisää onnellista vanhuutta; säännöllistä ulkoilua ja seuraa ikäihmisille

Muonio liittyi Lapin edelläkävijäkuntiin ja mahdollistaa kiireettömät virkistyskäynnit 5 ikäihmiselle Seuranan pilottihankkeessa. ”Vanhustenviikon teemana on ”Yhdessä luontoon – joka iän oikeus.” Halusimme lähteä mukaan kokemaan, miten kiireetön, vertaistuellinen seura ulkoilun, asioinnin ja yhdessä tekemisen merkeissä vaikuttaakaan seniorin mielialaan ja toimintakykyyn. Muoniossakin on senioreita, jotka kokevat yksinäisyyttä ja esimerkiksi välimatkojen vuoksi perhe ja ystävät eivät pääse…

Anna lahjaksi Paulille, Elinalle, Seijalle, Riitalle tai Kaukolle ulkoilu!

Kiitos Seuranan ystävät Tuula ja Mia, teidän hyvä idea on nyt tässä konkreettisena tuotteena vanhusten hyväksi 💜 Toimi SeuranaKummina ja osta lahjaksi turvallinen ulkoilu vanhukselle MobilePaylla tai tilisiirrolla, vain 20 eurolla. Tiesitkö, että Suomessa on yli 300 000 yksinäisyyttä kokevaa vanhusta? Ja heistä useat eivät pääse ulos. Fyysinen kunto tai mieliala ei salli ulkoilua yksin –…

97-vuotias Yrjö-sotaveteraani voisi olla yrityksenne kummivanhus

Yrjö on upea, omassa kodissaan asuva herrasmies. Hän on leski, ystävät ovat jo poisnukkuneet ja päivässä on aivan liikaa yksinäisiä hetkiä. Seuralaisemme Sirpa, 68, tuo hänelle ilon; kiireettä jutustelua, turvallista ulkoilua, kaupassa käyntiä, kahvittelua, muistelua. Kiitos Savox ja MTB Siivouspalvelu, kun ovat toimineet kummiyrityksenä Yrjölle. Haluaako yrityksesi mahdollistaa Yrjölle tai toiselle sotiemme veteraanille säännöllisen, merkityksellisen seuran, ulkoilun, asiointiavun ja hyvinvoinnin?…

Kuopio edistää edelläkävijänä onnellista vanhuutta Juankoskella ja Maaningalla

Pilottihankkeen tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen kahdelle senioriryhmälle haja-asutusalueilla ”Meillä on Kuopiossa alueita, missä koetaan vanhusyksinäisyyttä pitkien välimatkojen ja haja-asutuksen vuoksi. Halusimmekin lähteä mukaan pilottihankkeeseen, jolla testataan säännöllisen, vertaistuellisen seuran ja kiireettömän yhdessäolon, ulkoilun ja yhteisen tekemisen vaikutusta niin vanhusten mielialan kuin toimintakyvyn parantamiseen. Edelläkävijänä haluamme nähdä vanhusyksinäisyyden vähentämisen tuomaa vaikuttavuutta hyvinvointiin”, kertoo Kuopion kotihoidon päällikkö Kaija…

Lapin kunnat aktiivisena edelläkävijänä vanhusyksinäisyyden ehkäisyssä, myös Sodankylä lisää onnellista vanhuutta

Sodankylä lisäämässä onnellista vanhuutta Lapin edelläkävijäkuntien joukossa – pilottihankkeen tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen kahdelle senioriryhmälle ”Myös meillä Sodankylässä on senioreita, jotka kokevat yksinäisyyttä ja kaipaavat kiireetöntä seuraa ja merkityksellisyyden tunnetta arjen iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Pitkät välimatkat perheeseen sekä koronan lisäämä yksinäisyyden tunne sai meidät lähtemään mukaan Onnellisen vanhuuden -pilottihankkeeseen testaamaan, miten säännöllinen, vertaistuellinen seura ja…

Rohkea edelläkävijä etsii jatkuvasti uusia keinoja työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen – Asianajotoimisto Castrén & Snellman tukee henkilöstönsä hyvinvointia Seuranan vanhusseurapalvelulla

Suomen vanhin asianajotoimisto Castrén & Snellman on vaativien asianajopalveluiden ja vastuullisuuden edelläkävijä toimialallaan. Castrén & Snellman haluaa pitää huolta tärkeimmästä voimavarastaan eli henkilöstöstä ja siksi työntekijöitä tuetaan työn ja vapaa-ajan yhteen sovittamisessa huomioimalla erilaiset elämäntilanteet ja elämänvaiheet. Osana tätä tavoitetta yritys tarjoaa Seuranan vanhusseurapalvelun ainutlaatuisena henkilöstöetuna. Vuonna 1888 perustettu asianajotoimisto Castrén & Snellman työllistää tänä päivänä yli…

Kittilä edistää edelläkävijänä onnellista vanhuutta ja osti säännöllistä, hyvinvointia lisäävää seuraa sotaveteraaneille

”Meillä on Kittilässä vielä upea määrä sotaveteraaneja, joille saimme Valtiokonttorin mahdollistamana tarjota konkreettista apua ja seuraa arkensa iloksi. Halusimme mahdollisimman nopeasti tarttua edelläkävijänä näiden meille kaikille suomalaisille tärkeiden vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseen ja vanhusyksinäisyyden vähentämiseen. Uskomme, että säännöllinen tuttu seura, mielekäs tekeminen, rupattelut ja ulkoilut vähentävät yksinäisyyden tunnetta, sairauksien etenemistä sekä lisää fyysistä ja henkistä hyvää”,…

Vuoden Omahoitaja 2022 on ukrainalainen Kateryna Shalamova Malminiityn hoivakodista Vantaalta

Seurana Oy julkistaa vuosittaisen, valtakunnallisen Vuoden Omahoitaja -tunnustuksen. VUODEN OMAHOITAJA 2022 on Kateryna Shalamova, Vantaan Malminiityltä Monessa hoivakodissa on se ihana hoitaja, joka tekee työtä sydämellään, keksii vanhusten iloksi kiireettömiä piristyshetkiä, heittäytyy vanhuksen asemaan, on läsnä ja huomioi viestinnässä myös omaiset. Hän tuo ilon myös omaisille, kun he näkevät, että heidän rakasta vanhusläheistään hoidetaan kuin omaa…

Seuranan 5-vuotisjuhlaa!

Seurana Oy 5v! Seurana nautti 5-vuotisjuhlakakkua Seuralaisten kanssa Porissa, SuomiAreenan osastollamme! Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu aloitti toimintansa kesällä 2017 – olemme siis jo pian eskari-iässä. Ja paljon olemme vuosien aikana kokeneet! Juhlanaiheitamme vuosien varrella ovat olleet mm.: 1. Vuonna 2017 mullistimme vanhuspalvelualan luomalla omaan tarpeeseen vanhusseurapalvelun, ystäväpalvelun, jota ei ollut. Saimme aikaan Onnellisen vanhuuden kehän vanhukselle,…