Blogi

Mitä Seuranan vanhusten perheenjäsenet arvostavat palveluissamme?

Kukapa ei haluaisi vanhusläheiselleen onnellista vanhuutta, merkityksellisyyttä ja virkistäviä hetkiä arkeen? Minä saan olla onnellinen ja nautin Seuralaistemme kanssa päivittäin ihanista omaisista, jotka välittävät suvun vanhimmista ja haluavat kaikilla tavoin heidän päivistään hyviä, silloinkin kun eivät itse ehdi arkiaikaan paikalle.

Kasasin palautteiden mukaan TOP5 -asiat, mistä saamme eniten palautetta asiakkailtamme. Mikähän sinua ilahduttaisi eniten omien vanhusläheisten kanssa?

 

  1.  Te teette työtä sydän mukana.

Tämä palaute lämmittää niin paljon. Ihanaa, jos se meidän tunne välittyy toki vanhukselle JA myös omaiselle. Sydän ja terve maalaisjärki ovat rekrytointimme kulmakivet. Tämä kaikki lähtee Seuranan ja minun, Mirkan, arvoista: olemme saaneet niin paljon elämämme aikana vanhuksilta lämpöä, viisautta, elämänkokemusta ja aikaa, että sitä on ilo antaa takaisin kaikille vanhuksille. Onnellinen vanhuus ja merkityksellisyyden tuominen ovat todellakin meidän ydintoimintaamme.

Tätä samaa palautetta kuulemme myös tahoilta, jotka näkevät meidät työssämme. Esimerkiksi viime viikolla eräs kuvaaja kuvatessaan vanhusta ja minua laittoi kuvauksen jälkeen spontaanin viestin ”Oli ihana seurata vanhuksen onnea, kun viihdytit häntä.”

Palautetta tulee myös tekemistämme havainnoista vanhuksen elinpiirissä, auttamista kotitalousvähennyksen huomioinnissa ja vaikkapa muiden eri palvelutahojen etsinnässä. Teemme nekin sydämellä, vanhuksen parasta ajatellen.

  1. Te olette aina ajallaan.

”Äitini arvostaa, kun Seuralainen tulee aina tarkalleen sovittuun aikaan ja ikinä ei tarvitse odottaa.” Tätä palautetta tulee paljon, ja on kunnia-asia olla paikalla juuri silloin kun pitää. Vanhukselle käyntimme voi olla päivän kohokohta ja odotus ei tunnu kenestäkään hyvältä. Kiitos meidän täsmällisille Seuralaisille!

  1. Olette tuoneet hyvän mielen läheisellemme.

”Isäni mieliala on piristynyt!” Tämä palaute on niin parasta – ollaan päästy tavoitteeseen, että tuomme iloa ja virkistystä. Tässäkin tapauksessa säännölliset käyntimme, hitaat kohtaamiset ja kuuntelu ovat tuoneet ilon ikäihmiselle. Ja kun mieliala on virkeä, se vaikuttaa myös fyysiseen olotilaan: on helpompi lähteä kotoa ulos, kun maailma hymyilee ja seura on hyvää.

  1. Säännölliset tapaamiset ja aina sama Seuralainen.

”Olen niin iloinen, kun teiltä käy aina sama Seuralainen. En jaksa enää sitä aina vaihtuvaa porukkaa, kun en ikinä tiedä kuka on käynyt ja onko puhuttu suomea vai onko puhuminen jäänyt, kun ei ole yhteistä kieltä. Ja lisäksi Seuralaisesta on tullut tuttu minullekin, kiitos yhteydenpidon.”

Meillä toimintaan kuuluu aina tuttu Seuralainen, sehän on ilman muuta tärkeää. Ja aina palvelu sillä omalla kielellä, tällä hetkellä sen saa suomeksi tai ruotsiksi.

  1. Ulkoilu!

”Hienoa, kun äitini pääsee nyt säännöllisesti ulos ja kivalle kävelylle tai pihaistuskelulle. Pitää toimintakykyä yllä ja tuo mielihyvää, kun ei tarvitse vain ikkunan takaa katsella ulos.” Kuinka moni vanhus nauttii luonnosta ja säistä vain ikkunan välityksellä. Onneksi meidän Seuralaisten kanssa on kiva mennä ulos, niin hoivakodista kuin kotoa. Muuten tulisi vietettyä aina aikaa vain sisällä. Seurassa ja avussa on voimaa!

Tässä yhteenvetoa palautteista tältä keväältä – miltähän TOP5 näyttää vuoden päästä? Mitä sinä haluat sinun perheesi vanhimmalle?

Aurinkoa viikkoon!

Mirka

Merkityksellisyys ja onnellinen vanhuus

”Mitä se merkityksellisyys teillä tarkoittaa?” kysyi ystäväni, kun kuvailin miten Seurana Oy eli me tuomme merkityksellisyyttä vanhuksen elämään. Hyvä kysymys! Juttelin aiheesta usean eri henkilön kanssa ja merkityksellisyys työssämme käsitettiin monella eri tapaa. Näin minä sen olen kuvannut Seuranan perustamisesta lähtien:

Seuranahan sai alkunsa, kun etsin omalle papalleni luotettavaa, säännöllistä seuraa hoivakotiin hänen arkeaan piristämään. Hoivakotiyksinäisyys kosketti minua ja lähisukuamme: toiset asukkaat olivat niin huonokuntoisia, että juttuseurasta vaikkapa ruokailun yhteydessä oli turha haaveilla. Saatika pääsystä lukitulta muistisairaiden osastolta hoivakodin aktiviteetteihin ja vaikkapa musiikkihetkiin tai ulos. Kun omasta huoneesta tulee oleskelupaikka 23:ksi tunniksi vuorokaudessa, seinistä kuuntelukumppani, niin isonkin miehen fyysinen koko kutistuu ja merkityksellisyys omasta minästä katoaa. Kuka kuuntelee juttuja, kuka vastailee niihin, kuka silittää kättä, kuka saa aikaan tunteen, että minäkin olen arvokas ja minullakin on merkitys tässä yhteiskunnassa?

Jokaisen vanhuksen pitää saada tuntea olevansa tärkeä, merkityksellinen. He ovat eläneet pitkän elämän, antaneet paljon läheisilleen ja yhteiskunnalle. He ansaitsevat arvostuksen ja kiireettömät kohtaamiset, joissa katsotaan silmiin, jutellaan, kuunnellaan, vuorovaikutetaan, silitetään kättä ja olkapäätä ja vaikkapa halataan. Lisäksi tehdään vanhuksen toivomia asioita, mitkä virkistävät. On se sitten ulkoilua, musiikin kuuntelua, kauppakeskuksessa käyntiä, lähikahvilan pullakahvin nauttimista, valokuvien katselua tai vaikkapa lempikirjan lukemista yhdessä. Perhe ja lähisuku tekevät tätä, mutta arjen kiireissä ja välimatkoissa yhdessäolo painottuu helposti viikonloppuihin. Siinä välissä on aina 5 pitkää päivää.

Kun ihminen tuntee itsensä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi niin yhteiskunnassa, perheen parissa kuin omassa elinpiirissään, se parantaa elämänlaatua, pienentää masennusriskiä, ennaltaehkäisee toimintakyvyn heikkenemistä ja tuo tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Kun toimintakyky rajoittuu, elinpiiri pienenee ja oma koti tai huone hoivakodissa muodostuu paikaksi, jossa ollaan suuri osa ajasta, kuuluminen yhteisöön ja sosiaalisuus katoavat. Siksi me tuomme palvelu vanhukselle kotiin tai hoivakotiin, ja autamme merkityksellisyyden ylläpidossa ja parantamisessa.

Tätä on minun tarkoittamani merkityksellisyys asiakkaamme näkökulmasta: antaa se hetki, jolloin henkinen ja fyysinen kutistuminen lakkaa, silmiin syttyy ilo ja arvokkuus palaa. ”Minä olen ihana vanhus, minulla on merkitys ja minua kuunnellaan!” Se tuo merkityksen myös seuranantajalle, meidän ihanille Seuralaisille.

Joku on joskus kirjoittanut näin, kauniisti sanottu:

”Sitten kun en enää muista nimeäni, sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten kun en enää ole tuottava yksilö! Kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä, välittäkää minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa hellästi. Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, mutta siihen on vielä aikaa! Antakaa minulle arvokas vanhuus.”

”Kotiin päin, kotiin päin”

Olin muutama viikko sitten vanhusasiakastamme tapaamassa helsinkiläisessä sairaalassa. Hän oli siellä muutaman viikon hoitojaksolla hänelle täysin uudessa sairaalaympäristössä, jossa henkilökuntakin on vierasta. Tämänkin ajan kävin hänen luonaan siellä säännöllisesti piristämässä muistisairaan sairaala-arkea tutuilla kasvoilla ja jutteluilla kiitos tyttären, joka tämän säännöllisen palvelun on isälleen tilannut.

Istuimme eräänä päivänä osaston aulassa juttelemassa ja muistelemassa. Aulassa istui pyörätuolissaan yksin myös eräs vanha rouva, täysin ajatuksiinsa ja omaan maailmaansa vaipuneena. Samalla osaston ovi kävi ja tämän rouvan aviomies, vanha herra keppiin tukeutuen käveli hitaasti osastolle. Miehen ryppyisille kasvoille syttyi hymy, kun huomasi vaimonsa aulassa. Meni vaimon luokse, tervehti halaamalla ja antoi kaksi Runebergin torttua vaimolle ja rupatteli, että josko kahvit saataisiin nautittua yhdessä.

Vaimo ei tunnistanut miestään, katseli hämmentyneenä ja vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Mietin mielessäni, että kyllä muistisairaus on julma tauti. Mies riisui takkiaan ja jutusteli niitä näitä. Samassa hoitaja saapuu pariskunnan luokse. Hoitaja sanoo reippaasti, että onpa kiva että nähtiin, kun juuri lääkäri kertoi heille, että rouva kotiutetaan huomenna. Vanha herra häkeltyi ja kysyi ”Kotiutetaan huomenna?” Hoitaja tähän reippaasti, että juu näin tehdään ja mihinkäs aikaan tilataan hänelle taksi, hetikö aamusta. Miesparka häkeltyi, yritti sanoa, että eihän rouva pysty kävelemään ja eiväthän he pärjää kotona. Vaimo ei itse ymmärtänyt puhetta lainkaan. Hoitaja jatkoi reippaasti, että voidaan ottaa sitten vaikka lounaan jälkeen, niin saa ruuan vielä osastolla, ja muistutti että hän tilaa klo 12.30 taksin ja kehotti miestä olemaan kotona maksamassa taksin. Hoitaja lähti siitä sitten saman tien ja jätti miehen yksin.

Näin, että miehen ajatukset vilisivät lujaa huomisessa, katse oli ahdistunut. Rouva ei vieläkään tunnistanut miestään, katseli pyörätuolissaan ikkunasta ulos. Mies alkoi pukea takkia päälleen ja mutisi, että hänen pitää mennä kauppaan ja valmistelemaan kotiin tuloa ja että ”miten he siellä pärjää.” Hän hyvästeli vaimonsa ja köpötteli kepin kanssa ulos. Runebergin tortut jäivät pöydälle.

Minä olin häkeltynyt. Yritin samalla virkistää omaa muistisairasta vanhustani siinä, jutella ja kuunnella, ja ajatus oli tässä sivukorvalla kuullussa tilanteessa. En voinut jättää vanhustani yksin siinä tilanteessa ja mennä miehen perään. Tai ehkä olisin voinut sen verran, sillä siitä lähtien olen miettinyt tätä vanhaa pariskuntaa paljon: mitä olisin voinut tehdä auttaakseni heitä, miksi en mennyt tilanteeseen auttamaan, miten he pärjäävät nyt?

Näen työssäni niin paljon erilaisia vanhuskohtaloita, sivullisena seuraajana. Kuinka on mahdollista, että kaksi heikkokuntoista voidaan laittaa näin toimimaan yksin, ilman apua? Ilman kyselyä, että miten te pärjäätte kotona? Tai ehdotusta, että sosiaaliviranomaiset tulevat myös ja katsotaan kiireisesti, että mitä tehdään kotiutuksen ja avun kanssa. Hoitajahan teki vain oman työnsä kiireessä, mutta joku tässä yhteiskunnassa mättää, kun vanhat joutuvat heitteille. Näiden tilanteiden jälkeen en ihmettele yhtään uutisointia, kuinka vanhus tappoi puolisonsa ja itsensä. Tuo tilannehan on häkki, josta ei pääse pois. Oma kunto ja taidot eivät enää riitä asioiden hoitamiseen ja vaatimiseen, saati sitten muistisairaan ja liikuntakyvyttömän hoitamiseen.

Tätä tapahtuu kaikkialla, valitettavasti. Oma vanhussukulaiseni kotiutettiin pienellä paikkakunnalla vajaan kahden viikon sairaalajaksolta aivoinfarktin jälkeen siten, että taksi tilattiin, ja kukaan ei sairaalassa kysynyt, että pärjäätkö yksin, onko sinulla kotona ruokaa, käykö kukaan puolestasi apteekissa ja kaupassa? Hänellä ei käy kotihoitoa auttamassa. Onneksi tytär pääsi illalla auttamaan. Miten ne, joilla ei ole lapsia tai lapset ja omaiset asuvat kaukana?

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 27.2.2018 että Suomi tarvitsee vanhusasiavaltuutetun hoitamaan pirstaloitunutta vanhuspolitiikkaa ja -hoivaa. Kannatan. Mutta ennen kaikkea se tarvitsee uudenlaista johtajuutta alalle, asennetta ja halua toimia paremmin, byrokratian kitkemistä ja tietenkin kaikille vanhusten kanssa tekeville maalaisjärjen, sydämen ja kysymyksen ”Miten sinä voit, kuinka voin auttaa?”

Tämä herätyksenä myös itselleni, jatkossa en päästä sivullisenakaan tilannetta karkaamaan käsistäni.

Haluatko sinä vanheta tällaisessa yhteiskunnassa? Minä en, pelottaa ajatuskin.

Terveisin,
Mirka

Hoitotahto

Onko hoitotahto sinulle tuttu? Tai joko sinulla on hoitotahto? Tiedätkö, onko läheisellä vanhuksellasi? Silloin tällöin asiakkaidemme omaisten kanssa tulee keskustelua hoitotahdosta, etenkin jos vanhus on joutunut äkillisesti sairaalaan. Kuka päättää asioista ja miten turvataan hyvä hoito? Tiedetäänkö toiveet, mitkä lisäävät vanhuksen elämänlaatua?

Jos vanhuksella on hoitotahto, ja siinä vaikkapa laadullisena toiveena päivittäinen runohetki tai musiikin kuuntelu, me toteutamme sen työssämme onnellisen vanhuuden lisäämiseksi.

Hoitotahdosta hyötyy sekä itse hoidettava mutta myös läheinen asioiden hoitaja. Jos hoitoon päädytään yllättäen vaikkapa kaatumisen merkeissä, ei läheinen välttämättä tiedä hoidettavan toiveita, koska eihän niistä ole tullut juteltua arjen rutiinien yhteydessä. Hoitotahto onkin omaisen työkalu läheisen hoidossa hoitoalan ammattilaisten ja muiden palveluntuottajien kanssa.

Mikä on hoitotahto?

Hoitotahto on kirjallinen dokumentti, jossa henkilö antaa omaan hoitoonsa liittyviä määräyksiä ja toiveita, siltä varalta, ettei hän itse kykene enää itsemääräämisoikeuttaan käyttämään. Tällainen tilanne voi tulla vaikkapa muisti- tai jonkun muun vakavan sairauden, onnettomuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Hoitotahto voi sisältää eritasoisia tahdonilmauksia: aina elvyttämisestä ja tehohoidosta pehmeämpiin, elämänlaatua korostaviin yksilöllisiin, elämänlaatua ylläpitäviin hoivatoiveisiin aina lempiruuasta kauneudenhoitorutiineihin. Jälkimmäiset mukana ollessa voidaankin puhua hoito- ja elämänlaatutestamentista.

Hoitotahdon säilyttäminen

Hoitotahto suositellaan säilytettävän tärkeiden asiakirjojen, kuten testamentti, edunvalvontavaltuutus jne, kanssa samassa paikassa, ja siitä on hyvä kertoa läheisille ja omalle lääkärille, kuten myös sen sijaintikin. Myös vaikkapa lompakossa voi olla hoitotahtokortti, jossa ilmaistaan tahdon löytyminen. Hoitotahdon voi kirjata myös omakantaa, sähköiseen arkistoon, www.omakanta.fi.

Hoitotahto ei ole vain vanhojen ihmisten asia, ihan kenelle tahansa meistä voi käydä äkillisesti jotain, ja olisi hyvä, että toiveemme olisi ylös kirjattuna. Joko siis sinulla sellainen on? Ja jos ei, kaipaatteko vinkkiä sen tekemiseen?

Terveiset Seuralaiselta

“Hei! Minä olen Leena, aktiivinen eläkeläinen, joka nauttii niin lastenlasten seurasta, Lapin ruskamatkoista, hyvän ruuan ja hyvien leivonnaisten valmistamisesta sekä varamummuna toimimisesta. Olen työskennellyt Seuralaisena lokakuusta alkaen. Koska aikaa on ja olen hyväkuntoinen, halusin tehdä hyvää työtä vanhusten piristämiseksi. Kerron sinulle nyt vähän esimerkkipäivästäni tämän kiireettömän, mukavan kohtaamistyön merkeissä.

Maanantaini

Maanantaisin tapaan ihanan, omassa kodissaan asuvan vanhusrouvan. Suuntaan hänen luokseen klo 12.30 ja vietämme kaksi seurustelurikasta tuntia yhdessä. Odotan näitä tapaamisia aina innolla. Haluan antaa vanhukselle kaikkeni, joten olenkin sanonut, että haluan antaa merkityksellisen tapaamisen vain yhdelle asiakkaalle per päivä.

Aamupäivän valmistaudun tapaamiseen. Mietin tätä rouvaa jo etukäteen, viime kerran tekemisiämme ja juttelujamme. Virittäydyn siis rauhassa tunnelmaan.

Saapuessani hänen luokseen on eteisessä vastassa mitä lämpimin hymy, kun tämä mukava rouva avaa oven ja tunnistaa heti saapujan. Vaihdamme innolla kuulumiset ja kävelemme peremmälle. Tarkistan aina, että onhan hän muistanut syödä lounaansa. Tällä kertaa hän ei ollut vielä syönyt, ja niinpä ensitöiksemme laitoimmekin yhdessä ruuan lämpiämään ja hän sai syödä rauhassa, seurustelusta ja juttuseurasta nauttien. Ruokailun jälkeen hän ehdotti kävelyä ulkona, kun kerta oli kaunis pilvipoutainen sää. Suuntasimme läheiselle pikkupolulle kävellylle, ihailemaan luontoa iloisen puheensorinan merkeissä. Tämä rouva muistaa kaikki mahdolliset laulunsanat ja paljon eri runoja ja joka tilanteessa tuleekin hyvä laulu tai runo. Nautin näistä antoisista hetkistä. Yhden laulun aikana otimme tanssinaskelia ja nauroimme kuin pikkutytöt tälle hauskalle liikkumiselle.

Ulkoilun jälkeen ehdimme tehdä vielä sanaristikoita. Se on hauskaa puuhaa innokkaan harrastajan kanssa! Ja hyvää muistiharjoitetta myös samalla. Samalla tulee sanojen merkeissä mieleen muistoja nuoruudesta ja juttua piisaa.

Kaksi tuntia menee aina nopeasti ja suupielet hymyssä. Lähtiessäni suunnittelemme jo seuraavaa näkemistä ja rouva saattelee minut eteiseen. Viimeiseksi halaamme lämpimästi ovensuussa ja molemmille jää lämmin tunne päivän tapaamisesta. Kävellessäni bussille minulla on hyvä mieli, kun tiedän tämän ihanan rouvan saaneen kiireettömän mukavan kohtaamisen arjen iloksi.

Kotona laittelen kuulumiset tapaamisestamme hänen mukavalle tyttärelleen, ja sitten istahdankin itse kahvikupposen ääreen ja muistelen vielä mukavaa hetkeämme. Tässä työssä parasta on hyvän mielen saaminen.”