Missiona onnellinen vanhuus

Onnellisen vanhuuden lähteillä

Seurana Oy käynnistyi halustani saada rakkaalle papalleni seuraa ja juttukumppania hoivakotiin. Vakituisen ja säännöllisen, sydämellään seurustelevan henkilön lisäksi kaipasimme papan arjen kuulumisia. Olisi kiva tietää, miten hän voi viikolla, kun me omaiset olemme kaukana töissämme.

Silloin emme tätä palvelua saaneet, mutta idea Seurana Oy:stä sai alkunsa – tuottaa iloa, virkistystä, hyvinvointia ja seuraa sydämellä kaikkialle Suomeen.

Ohesta klikkaamalla näet Ylen Flinkkilä & Kellomäki 9.10.2021 klipin, missä Seuranan perustaja Mirka kertoo kokemuksestaan, miten ennakkoon ajatteli pappansa löytävän hoivakodista yhteisön ja virkistystä, mutta todellisuus olikin jotain ihan muuta.

Toisessa klipissä Mirka kertoo, kuinka yritti etsiä papalleen Seuranan kaltaista palvelua sitä löytämättä, ja päätti sitten itse perustaa palvelun.

Oma taustani

Olen suorittanut gerontologian tutkinnon ja kehitän palveluita Seurana Oy:n tarjottavaksi. Minulla on 20 vuoden kokemus asiakastyöskentelystä ja palveluiden kehittämisestä. Innostun uusista ideoista, vuorovaikutuksesta sekä palautteesta. Minulla on ollut ilo nauttia ihanista isovanhemmista sekä naapurin tädeistä ja papoista, jotka ovat hoitaneet ja tarjonneet elämänkokemustaan. Olen saanut senioreilta paljon, ja nyt haluan antaa vuorostani paljon heille.

Seuralaisemme ovat toimintamme ydin ja teemme rekrytointimme sydämellä kuunnellen. Palvelumme on läpinäkyvää: asiakas arvioi Seuralaisen käynnin jälkeen.

Missionamme on onnellinen vanhuus, sitä mitä me jokainen itsellemme toivomme. Suomessa on 300 000 yksinäisyyttä kokevaa vanhusta, ensitavoitteenamme on tästä 1%, 3000 onnellista vanhusta.

Arvonamme ovat merkityksellisyys, onnellinen vanhuus sekä aito ja kiireetön kohtaaminen – meillä on aikaa.

Tarjoamme sinulle ja läheisellesi hyvinvointia ja seuraa sydämellä.

Halauksin,
Mirka Saarinen

040 555 3235
mirka.saarinen@seurana.fi

Seuranan visio, missio ja arvot - onnellinen vanhuus

Toimistomme väkeä

Suuren sydämen Seuralaistemme ja Mirkan lisäksi onnellisen vanhuuden parissa työskentelee toimistollamme asiakasvastaavat Kaisa, Karoliina, Meri, Juliane, Laura ja Jannike, rekrytoinnin Klara ja Anni sekä hallinnon Milla. Sähköpostit: etunimi.sukunimi@seurana.fi.

Kaisa Könönen

Asiakasvastaava ja Team Leader

”Opintojeni ollessa loppusuoralla etsin omia arvojani vastaavaa työtä, jonka parissa minun olisi mahdollista tehdä muille hyvää osana mukavaa ja kannustavaa työyhteisöä. Löydettyäni Seuranan, kaikki työlle asettamani toiveet täyttyivät ja pääsinkin aloittamaan Seuranalla juuri, kun se oli valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi.

Seuranalla tehtäviini kuuluu seuraa kaipaavien ikääntyneiden tarpeenkartoitus ja juuri heille sopivien suuren sydämen Seuralaisten etsiminen. Palvelun alkaessa olen matkassa mukana yhdessä ikäihmisen, omaisensa ja Seuralaisemme kanssa. Lisäksi toimin teamleaderinä asiakasvastaavien tiimillemme.”

Meri Ikäheimo

Asiakasvastaava

”Olen juuri aloittelemassa maisteriopintojani kauppakorkeakoulussa ja pääaineenani on kestävä kehitys. Halusin löytää opintojani tukevan merkityksellisen työn, jossa sosiaalinen kestävä kehitys on pääosassa. Seurana oli tähän juuri täydellinen, koska haluan olla mukana kehittämässä parempaa tulevaisuutta ja onnellista vanhuutta.

Toimin asiakasvastaavatiimissä ja parasta siinä on päästä mahdollistamaan merkityksellisiä tapaamisia kuin myös kuulla Seuralaisten ja ikääntyneiden kohtaamisista. Tehtävänäni on pitää huolta, että sekä viestintä että palvelumme toimii saumattomasti läheisten ja Seuralaisten kanssa.”

Klara Mattsson

Rekrytointi

”Muiden auttaminen ja hyvinvoinnin edistäminen ovat lähellä sydäntäni. Halusin löytää ihmisläheisen työn näiden teemojen parissa ja löysinkin Seuranan! Työ Seuranalla on alusta saakka tuntunut omalta. On todella innostavaa ja mielenkiintoista olla mukana mahdollistamassa onnellista vanhuutta sekä työskentelemässä rekrytoinnin parissa.

Olen osa Seuranan rekrytointitiimiä ja vastaan muun muassa uusien Seuralaisten haastatteluista ja heidän perehdytyksestään. Olen myös yhteydessä eri järjestöjen ja liittojen kanssa. Hae Seuralaiseksi, niin päästään juttelemaan lisää!”

Milla Järvinen

Operatiivinen johtaja, hallinto

”Haaveilin pitkään merkityksellisestä työstä. Että voisin tehdä sitä missä olen hyvä, sellaisen asian puolesta mikä kasvattaa onnellisuutta. Seurana oli vastaus kaikkiin toiveisiini. En ole koskaan ennen saanut tekemäni työn tuloksista kylmiä väreitä – nyt saan niitä joka päivä, kun kuulen vanhusystävien ja Seuralaisten yhteisistä hetkistä.

Autan toimistolla liiketoiminnan joka haarassa, esimerkiksi taloushallinnossa, kollegoiden ja Seuralaisten tukemisessa, prosessien kehittämisessä, alihankkijayhteistyössä ja materiaalien tuotannossa.”

TIETOA SEURANASTA

Seurana on Suomen ensimmäinen vanhusseurapalvelu, jonka tarkoituksena on tarjota vertaistuellista seuraa yksinäisille vanhuksille kaikkialla Suomessa.

TILAA UUTISKIRJE

Kuukausittain ajankohtaista asiaa onnellisesta vanhuudesta



    SEURANA OY

    Yleiset yhteydenotot: 050 552 9449 (arkisin 9-16)
    Myynti: 050 366 1900
    Toimitusjohtaja: 040 555 3235

    Heikkiläntie 7 A, 2. krs, 00210 Helsinki
    Y-tunnus: 2797210-9

    SEURANA SOMESSA
    #onnellinenvanhuus

    Seuranan tietosuojaseloste >>

    This site is protected by reCAPTCHA and is subject to Google's  Privacy Policy  and  Terms of Service.