Toukokuun 2026 Kuukauden Seuralainen Sisko!

Toukokuun Kuukauden Seuralainen on Sisko, onnittelut!

Sisko on toiminut Seuralaisena jo puolitoista vuotta, piristäen useampien ikäihmisten arkea Kaakkois-Suomessa. Ennen Seuralaiseksi alkamistaan Sisko työskenteli hoitoalalla senioreiden parissa, joka näkyy vahvana osaamisena ja lämpiminä kohtaamisina ikääntyneiden kanssa. Seuralaisen tehtävästä hän saa kiitosta mm. ihanista yllätysleipomuksista, kultaisesta viestinnästä ja aktiivisuudestaan toteuttaen uusia mukavia puuhia asiakkaidensa kanssa. Asiakkaiden kanssa katsellaan valokuvia, tehdään virkistäviä kävelyitä ja välillä Sisko on pyöräyttänyt pullataikinankin käynnille mukaan, jotta asiakkaan kanssa on päästy leipomaan makoisat herkut yhteiseen kahvihetkeen. 

Kiitos Sisko upeasta työpanoksestasi onnellisen vanhuuden eteen!

Nimityksen johdosta Siskolta kysyttiin myös muutama häneen ja Seuralaisen tehtävään liittyvän kysymys.

Mikä on Seuralaisen tehtävässä parasta? 

Vaihtelun tuominen ikäihmisen arkeen. Sosiaalisena ihmisenä on mukava jutella, kuunnella ajatuksia ja murheitakin tai olla ihan vain olla läsnä. Seuralaisena toimiminen on ollut sopiva jatkumo ammattiini hoitajana ja se tuo mielihyvää puolin ja toisin. 

Mitä on sinun mielestäsi onnellinen vanhuus?

Turvallinen asuinympäristö, hyvä ruoka, kohtuullinen toimeentulo, positiivinen elämänasenne, sosiaalinen verkosto ja oma tahto, ettei muut tekisi päätöksiä puolesta jos itse vielä siihen kykenee. Pyrin tekemään itse aina niin kuin asiakas toivoo, jotta hän kokee olevansa ihmisenä tärkeä.

Miten kuvailisit Seuranaa kolmella sanalla?

Luotettava, toimelias ja positiivinen/aktiivinen yritys. 

Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?

Sosiaalinen, positiivinen ja täysin rinnoin mukana siinä mitä teen. On tärkeää voida tuottaa ikäihmiselle edes hetkellisesti mielihyvää. 

Mikä on lempileivonnaisesi?

Korvapuusti!

Seuranan vanhusystäväpalvelun sydän on kaikki Seuralaisemme, jotka mahdollistavat onnellisen vanhuuden ympäri koko Suomen. Meillä Seuranalla tätä merkityksellistä vanhusystävätyötä tekee jo sadat reippaat ja sydämelliset eläkeläiset. Joka kuukausi yksi heistä saa upeasta työstään kiitoksen Kuukauden Seuralainen- tunnustuksen merkeissä. Näitä tunnustuksia pääsee nyt seuraamaan läpi koko vuoden Seuranan blogissa.

Oletko sinäkin sydämellinen eläkeikäinen, joka haluaisi tehdä merkityksellistä työtä ikäihmisten parissa? Hae Seuralaiseksi osoitteessa: www.seuralaiseksi.fi 

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti