fbpx

Lapin kunnat aktiivisena edelläkävijänä vanhusyksinäisyyden ehkäisyssä, myös Sodankylä lisää onnellista vanhuutta

Sodankylä lisäämässä onnellista vanhuutta Lapin edelläkävijäkuntien joukossapilottihankkeen tavoitteena hyvinvoinnin lisääminen kahdelle senioriryhmälle

”Myös meillä Sodankylässä on senioreita, jotka kokevat yksinäisyyttä ja kaipaavat kiireetöntä seuraa ja merkityksellisyyden tunnetta arjen iloksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Pitkät välimatkat perheeseen sekä koronan lisäämä yksinäisyyden tunne sai meidät lähtemään mukaan Onnellisen vanhuuden -pilottihankkeeseen testaamaan, miten säännöllinen, vertaistuellinen seura ja kiireetön yhdessäolo, ulkoilu ja yhteinen tekeminen vaikuttaa vanhusten mielialaan ja toimintakyvyn lisääntymiseen”, kertoo Sodankylän vs. ikäihmisten palvelujohtaja Maaret Siikaluoma.

Yksinäisyydestä ja sosiaalisten hetkien puutteesta ja ulkoilun vähyydestä kärsii moni vanhus, ja sen vaikutukset hyvinvointiin, terveyteen sekä sitä kautta myös kunnan terveyden- ja vanhustenhuoltoon näkyvät kaikkialla. Myös lisääntynyt kuntien kotihoidon resurssipula lisää tarvetta uusien palveluiden testaamiselle. 

Sodankylä liittyi Lapin edelläkävijäkuntien Pellon ja Kittilän joukkoon ja tilasi lokakuusta alkaen 5 vanhukselleen Seurana Oy:n ainutlaatuisen vanhusseurapalvelun, Onnellisen vanhuuden -pilottihankkeen. Hankkeen tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti vanhusten elämänlaatuun ja sosiaalisiin hetkiin, sekä testata, miten kunta voi lisätä alueen vanhuksille onnellista vanhuutta laadukkaasti ja työllistää samalla kunnan alueella asuvia eläkeläisiä. Näin kaksi eri senioritasoa hyötyvät toiminnasta.

”Olemme vuodesta 2017 lähtien tehneet suurella sydämellä laadukasta, vanhuksen hyvinvointia lisäävää, ei-sairaanhoidollista vanhusseuratyötämme. On hienoa nähdä, miten sekä hoivakodit, laitokset ja nyt myös kunnat ovat ottaneet tästä keinon tuottaa onnellista vanhuutta ja samalla mahdollisuuden pienentää toimintakyvyn laskusta ja yksinäisyydestä koituvia kuluja. Kun kaikkea ei voi tuottaa yksin, on hyvä turvautua luotettavan, hyväksi havaitun palvelun pariin. Palvelumme tuo tutkitusti kohonnutta mielialaa ja toimintakykyä niin vanhusasiakkaillemme kuin eläkeläisille, jotka koulutamme ja työllistämme vanhusten Seuralaisiksi”, sanoo Seuranan perustaja Mirka Saarinen. Saarinen on perustanut Seuranan omaan tarpeeseensa, etsittyään turhaan säännöllistä, luotettavaa seuraa oman sotainvalidi-isoisänsä arjen piristykseksi.

”Olemme tehneet tätä vaikuttavuusseurantaa Onnellisen vanhuuden -pilottihankkeiden merkeissä erityisesti Lapin kunnissa, missä on haluttu ketterästi kokeilla uudenlaisia ratkaisuja vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseksi”, jatkaa Saarinen.

Seuranan palvelun yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri. Kun Sodankylä ostaa vanhusseurapalvelun viidelle vanhukselle, se tuottaa hyvinvointia usealle taholle:

  1. Kotona yksin asuvalle vanhukselle, joka saa säännöllistä, luotettavaa vertaistuellista seuraa. 
  2. Eläkeikäiselle Seuralaiselle, joka saa merkityksellisestä työtä. Sodankylässä työllistetään 4-5 eläkeikäistä Seuralaista vanhusten ystäväksi.
  3. Vanhuksen omaiselle, joka saa jokaisen tapaamisen jälkeen vanhusläheisensä kuulumiset.
  4. Sodankylän kunnalle, joka saa arvokasta tietoa vanhusyksinäisyyden ehkäisystä ja sen tuottamasta hyvinvoinnista ja vaikutuksista.

Lisätiedot:

Maaret Siikaluoma, vs. ikäihmisten palvelujohtaja, Sodankylä
040 530 6679, maaret.siikaluoma@sodankyla.fi

Mirka Saarinen, toimitusjohtaja, perustaja, Seurana Oy
040 555 3235, mirka.saarinen@seurana.fi


Seurana on valtakunnallisesti toimiva Suomen ensimmäinen vanhusystäväyritys, jonka missio on onnellinen vanhuus. Seurana luo hyvinvointia vanhuksille ja heidän omaisilleen tarjoamalla vanhuksille säännöllistä eläkeikäistä ystäväseuraa kotiin tai hoivakotiin. Yritys työllistää yli 250 suuren sydämen eläkeikäistä vanhusten Seuralaista ympäri Suomen. Yritys palkittiin vuonna 2021 Suomen parhaaksi työpaikaksi.

 

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti