Toiveitamme hoivakodeille – yhteydenpito läheisiin

Kun kuukausi sitten hoivakodit ymmärrettävästä syystä kielsivät niin Seuralaistemme kuin vanhustemme omaisten vierailut hoivakodeissa, ensimmäinen toimenpiteemme oli varmistaa videopuheluyhteydet vanhusten kanssa. Ei ollut kovin vaikea miettiä, mitä tällainen eristäytyneisyys tekee vanhukselle. Seurauksena etenkin muistisairaalle tai muuta neurologista sairautta sairastavalle olivat selvät; mieliala laskee, puhekyky laskee ja liikkumiskyky laskee. Juttukumppaniakaan hoivakodista harvoin löytyy, koska asukkaat niin huonokuntoisia. Seuraa tarvitaan siis kiireesti. Omaiset olivat ja ovat innolla mukana tässä. 

Olimme heti valmiina aloittamaan videopuhelut Whatsappin ja Skypen avulla, siten että oma Seuralainen soittaa säännöllisesti omalle vanhukselleen. Yllätyimme miten heikosti tämä olikin järjestettävissä; hoivakodeilla ei ollut laitetta tai innostusta järjestämään sitä. Tuntui, että vanhus ja hänen oikeutensa asua kuin kotonaan ja pitää yhteyttä läheisiin, unohdettiin täysin.

Me ja omaiset yritimme kaikkea. Yritimme viedä hoivakotiin oman laitteen, ei onnistunut. Sen ymmärrän, että hoivakoti ei halua ja pysty ottamaan vastuulleen 20 laitetta, jotka menevät sekaisin asukkaiden kesken, kulkeutuvat eri paikkoihin, hygieniaa ei voi taata ja ei kukaan hoitajista ehdi perehtyä kaikkien eri laitteiden toiminnallisuuksiin.

Toiseksi kysyimme, onko hoivakodissa omaa laitetta. Yleensä ei ollut tai jos oli, kukaan ei osannut käyttää sitä tai ei tiedetty sen käyttöpolitiikkaa. Kysyipä Seuralaisemme tutuilta omahoitajilta, että josko voisi soittaa kuvapuhelun heidän omaan henkilökohtaiseen puhelimeen, kun maksua siitä ei tule ja laite ei siitä kulu. Ei onnistunut sekään. Tilanne oli, että 10% hoivakodeista sai videopuhelun järjestymään, tosin nekin vasta pitkän ajan jälkeen. 

Yleisimmät perusteluna olivat:

1.     Ei ole laitetta. Tämän ymmärrämme, mutta eikö näillä etenkin isoilla ketjuilla luulisi olevan varaa 100 euroa padin hankintaan? Olisi loistava keino ollut kirkastaa mainetta järkkäämällä laite nopeasti.

2.     Ei osata käyttää. Tämäkin osittain ymmärrettävää. Mutta eikö me suurin osa nykyään käytetä Whatsappia, missä videopuhelu on mahdollista ihan siinä missä viestit ja normaalitkin puhelut? Tai Skypekin vain klikkaamalla. Olisiko edes yksi voinut opiskella sen?

3.     Ei ole aikaa. Tämäkin osittain ymmärrettävää. Mutta toisaalta, eikö omaisten soittamat puhelut yhteiseeen numeroon vie enemmän aikaa, kun jokainen vuorollaan kyselee että mitä kuuluu omalle vanhukselle? Lisäksi monessa paikassa on upeita lähihoitajaharjoittelijoita tai ruokailu-apuna työllistettyjä lisävoimia. Voisiko heidät pyytää tähän hommaan? Ja voisiko sen organisoida ihan omaksi toimenpiteeksi jatkossakin? Kyllähän kodista pitää voida soittaa läheisille – aina. Tässä olisi meidän ehdotuksemme ajankäyttöön liittyvien haasteiden selättämäiseksi:

Lukujärjestys: Kerran viikossa varataan vanhuskohtainen soittoaika, 10 min. Yhdellä osastolla keskimäärin 20 vanhusta eli 20min x 10 per viikko = 200 min per viikko. Tehdään lukujärjestys: Maijan soittoaika on la klo 14, Pentin la klo 14.10, Raijan la klo 14.20 jne. 3h 20 min per viikko ja kaikki hoidettu. Siitä tulisi rutiini virkistystoimintaan. Kun sen jaksottaisi kolmelle päivälle, veisi vain tunnin per päivä. Lisäksi yksi hoitaja sanoi, että iltapäivällä vaihdon yhteydessä on tuplavuoro henkilöstöä eli silloin pitäisi onnistua hyvin. Olen varma, että toisi hyvää palautetta! Osa omaisista olisi jopa valmis maksamaan tästä, mutta mielestämme tämä ei voi olla maksullista, asuminen maksaa muutenkin paljon ja edelleen peräänkuulutamme, että kyllä omasta kodista pitää pystyä soittamaan.

4.     Ei ole tietoturvallista. Tässä piiloudutaan mielestäni johonkin erikoiseen. Kyllähän ihmiset kotoakin soittelee toisilleen. Se, että vanhus pääsee kuvapuhelun juttelemaan läheisensä kanssa, ei vie kenenkään tietoturvaa. Ne on kuulumisia, ei sairaanhoidollisia yksityiskohtaisia raportteja.

Pidemmissä erikseen sovituissa puheluissa me Seuralaiset saamme pidettyä juttutaitoa yllä, teetettyä tuolijumppaa ja kiireettömästi kohdata vanhus. Se on tosi tärkeää mielialalle ja fyysiselle kunnolle. Näin teemme nyt heidän kanssaan, kenellä on mahdollisuus tähän. 

Muita vinkkejämme jokaisen hoivakodin arkeen ovat:

–        Tapaamisvartit omaisten kanssa. Monikerroksessakin hoivakodissa asukas saatellaan alakertaan ikkunan ääreen siten, että tuuletusaukon tms välityksellä kuulee omaisten ääneen ja näkee ikkunasta rakkaansa. Tuo takuulla iloa kaikille.

–        Ulkoilun varmistaminen. Puetaan asukas valmiiksi ja sisäpihalle asetetaan tuolit 2 m välein ja omainen ja vanhus näkee toisensa, juttelee siinä ja samalla saavat ulkoilmaa, punaiset posken – hyvää mieltä unohtamatta. 

Näitä hyviä esimerkkejä takuulla on. Yksi ammattilainen Oulusta kertoi hoivakodissaan näiden asioiden tapahtuvan, hienoa! Miten saataisiin joka paikkaan? Ideoita ja vinkkejä otetaan vastaan. Laitetaan hyvä kiertämään 🙂

Eivät ole rahakysymys, eikä resurssikysymys. Pelkästään nopea kyky ottaa uudet toimintatavat käyttöön, sitä jokainen yritys joutuu nyt koronan aikaan tekemään. Tuo varmasti uutta mielenkiintoakin töihin. 

Tärkeintä on vanhuksen mieliala ja elämälaatu. Sosiaalinen eristäytyneisyys on jo nyt ohentanut monen elämänlankaa kun halu elää menee, kun ei ole enää läheisiä eikä juttukaveria. 

Alamme myös tekemään vuoden hoivakodin ja vuoden omahoitajan -äänestystä! Tavoitteena saada parhaat paikat ja teot kiertoon, kaikkien hyödynnettäviksi. Levitetään positiivista hyvää yhdessä. 

Onnellista vanhuutta ja elämänlaatua kunnioittaen,

Mirka Saarinen