fbpx

Miksi tilaan Seuranan palvelun äidilleni hoivakotiin? – Surullinen kokemus syntymäpäivävierailusta hoivakodissa

Tässä yhden asiakkaamme kokemus ja tarina äitinsä hoivakodista. Tulee monesti aika voimaton olo, kun miettii puolustuskyvyttömän vanhuksen tilannetta kodissa tai hoivakodissa. Tähän Seurana on perustettu, onnellisen vanhuuden tekemiseen ja läsnäoloon.

Suuntasin äitini syntymäpäivänä hoivakotiinsa, suunnitelmissa kiva ulkoilu ja hyvät synttärikahvit totta kai. Hoivakoti on hyvin passiivinen ja virikkeetön, mutta toiveikkaana mietin, että ehkäpä syntymäpäivän kunniaksi olisi vaikka kortti laulun kera ojennettu äidilleni.

Kun saavuin hoivakotiinsa, äitini ja 4 muuta hoivakodin asukasta nuokkui ruokatilan ääressä, jokainen omassa pöydässään. Puhekyvyttömänä kukaan ei pystynyt kommunikoimaan, hoitajia ei näkynyt. Ei musiikkia, ei mitään ääntä. Ikuinen huopatossutehdashiljaisuus. Onnittelen äitiä ja kysyn, mennäänkö huoneeseensa avaamaan lahjat. Suuntaamme huoneeseen ja osaston kaksi hoitajaa näkyvät ohimennen. Kummankaan kotikieli ei ole suomi ja yhteistä kieltä ei oikein ole. Kukaan ei juttele asukkaille. Toinen hoitaja jutteli koko vierailuni ajan kuulokkeet korvilla omalla kielellään puhelua jollekin kaverilleen. Hän ei kuullut mitään eikä hän ottanut kontaktia minuun saati asukkaisiin. Surullista.

Henkilökunnan vuoro vaihtui ja vuoroon tuli myös itselleni uusi kasvo. Sattumalta selvisi, että hän on juuri minun äitini omahoitaja, kun puhui järjestäneensä äitini huonetta ja siitä kysyin, että oletko sinä siis äitini uusi omahoitaja. Vastaus oli vain ’kyllä’. Ei hänen tullut mieleenkään esittäytyä oma-aloitteisesti. Sanoin, että äidilläni on tänään syntymäpäivä, mutta ei hän sitäkään tiennyt.

Kolmen tunnin jälkeen lähtiessäni vein äidin päivällistä odottamaan ruokatilaan. Samat vanhukset nuokkuivat edelleen pöydässä, täydessä hiljaisuudessa. Kukaan ei vienyt heitä välillä pois ja kukaan ei heille jutellut. Ei ole ihme, että puhekyky menee ja välinpitämättömyys valtaa koko osaston.

Laitoin lähtiessäni viereiseen cd-soittimeen Reijo Taipaleen levyn soimaan. Ajattelin, että saavat edes taustamusiikkia, ehkä tuttuja muistoja laulujen kautta – ja kuulevat suomen kieltä.

Olin lähtiessäni niin surullinen ja voimaton. Miten tämä paikka voi aina osoittaa saman välinpitämättömyyden? Vaikka palautetta on annettu usean asiakkaan omaisen toimesta. Ja koska paikka on ketju, A:lla alkavan tunnetun valtakunnallisen ketjun paikka, eikö missään ole ohjeistusta, miten muistetaan syntymäpäivänä, miten saadaan elävyyttä hipihiljaiseen paikkaan vaikkapa taustamusiikilla ja mitenkä hoitajat voisivat olla vuorovaikutuksessa?

Ne lasiset kansliakopit pitäisi räjäyttää. Siellä kun hoitajat istuvat ja selaavat puhelinta ja juttelevat kavereilleen, ei kukaan tiedä mitä osastolla vanhuksille kuuluu. Asukkaiden huoneet ovat lukossa. Yksi rouva yritti päästä huoneeseensa vessaan ja huusi apua. Ei hoitajat kuule lasikoppiin. Menin pyytämään oven avausapua rouvan puolesta ja kun ei meillä ollut hoitajan kanssa yhteistä kieltä, hän vain ihmetteli, että ei ruokapöydässä oleva herra tarvitse vessaa. Ei, mutta se 10 metriä nurkan takana oleva nainen kaipasi…

Ainoa äitini onni on Raija-Seuralainen, joka käy kerran viikossa äitini luona puhuen suomea, vieden
ulos, ottaen kontaktia, jutellen, tuoden hymyn ja merkityksellisyyden tunteen muistisairauden
vuoksi puhumattomalle, kiltille ja puolustuskyvyttömälle äidilleni.”

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti