fbpx

Vapaahetkien ja huumorin merkitys omaishoitajalle

Kirjoittajana Seuranan työharjoittelija, tradenomiksi opiskeleva Wiltsu.

“Kun olen luvannut tuota toista katsella myötä- ja vastamäessä, niin kai minä katselen vastamäessäkin”, toteaa Sirpa-Liisa Kuittinen Alzheimeria sairastavan miehensä omaishoidosta Kodin Kuvalehdessä (19.4.2018). Anna Pihlajaniemen kirjoittamassa artikkelissa kuvaillaan omaishoitajan arkea, joka ei ole helppoa – mutta joka on täynnä rakkautta.

Lain mukaan omaishoitajalla on oikeus kahteen tai kolmeen vapaapäivään kuukaudessa hoidon sitovuudesta riippuen. Aika harva varmaan nyökkäilisi hyväksyvästi, jos työelämässä työnantaja ehdottaisi kahta tai kolmea vapaapäivää kuukaudessa. Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminnanjohtaja Marja Ruotsalainen kertoo artikkelissa, että syyt omaishoitoon löytyvät niin rakkaudesta, velvollisuudesta kuin inhimillisyydestä. Suurimmiksi ongelmikseen omaishoitajat puolestaan kokevat työn yksinäisyyden ja kuormittavuuden.

Monista ongelmista pitää selviytyä yksin, mutta vapaahetket, apukädet ja huumori auttavat jaksamaan. Seurana toimii sydämellä ja lämmöllä – mutta myös reippaalla huumorimielellä. Täällä Seuranalla harjoittelussa ollessani olen oppinut paljon. Yksi asioista, mikä on yllättänyt, on se, kuinka tehokkaasti voikaan huumori, nauru ja ilo toimia erityisesti silloin, kun toimitaan muistisairaiden vanhusten kanssa.

Omassa kodissa pitkään oltua ulos meneminen saatetaan kokea pelottavana. Vanhus saadaan monesti kuitenkin innostettua ulkoilemaan reippaalla huumorimielellä. Hän saattaa kuulemma myös todeta ulkoilun lomassa alun vastahakoisuuden vastapainoksi pontevasti: ”Onpa mukavaa, kuinka me ei aiemmin lähdetty tänne!”

Vaikka avioliitto perustuu parin lupaukselle osoittaa uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastamäessä, uskon, että tosirakkautta on muistaa myös itsensä, erityisesti siellä vastamäessä. Omaishoitaja ei välttämättä osaa itse jättää itselleen tarpeeksi omaa aikaa. Jos lähipiirissäsi on omaishoitaja, voisiko seuraava lahjasi hänelle olla viikoittainen vapaahetki?

wiliina.jpg

Mukavaa viikkoa toivottelee, Wiliina  

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti