Armi-Seuralaisen vuoden 2022 tilinpäätös vanhusseuratyöstään ja vuoden 2023 ensikäynnit vanhuksillaan

Sain 2.1. postiini tämän koskettavan ja sydämellisen tekstin Seuralaisemme Armin vuodesta 2022. Mikä hieno tapa käydä läpi mennyt vuosi – ja tässä tapauksessa tuo esiin Seuralaistemme merkityksellisiä hetkiä omien vanhusasiakkaidensa kanssa. Kiitos Armi ihanasta lukuhetkestä ja aidosta halusta tehdä hyvää vanhuksille.

Terkuin, Mirka

Hyviä lukuhetkiä kaikille!

”Jäsentelen asioita usein laskemalla. Esimerkiksi kun ajoin syksyllä 2019 kotoani Syöpäklinikalle sädehoitoihin 25 peräkkäisenä päivänä; eli 50 matkaa, ajoin läpi 1450 liikennevaloista – 29 valoa yhteen suuntaan kerrottuna viidelläkymmenellä. Ja että autohallista ulos tultuani oli noin 220 askelta, ja olin perillä klinikan ovella – yli kymmenen tuhatta kevyempää ja raskaampaa askelta.

Minun Seuralaisen vuosi 2022 on nyt taputeltu – yhteensä n. 440 työtuntia, ajokilometrejä ajopäiväkirjan mukaan 2653 kilometriä. Eli viime vuoden aikana vietin asiakkaiden kanssa noin 18 täyttä vuorokautta ja istuin autossa (rajoitukset joko 40 tai 60 km tunnissa) noin 53-55 tuntia eli yli kaksi vuorokautta. Tuntuu itse asiassa aika vähille tunneille, kun muistelen, mitä kaikkea vuoteen mahtuu!

Kuusi asiakasta. Yhden kanssa vietimme syyskuussa jo sadannetta tapaamispäivää, yhden kanssa ehdimme tavata joulukuussa vasta kaksi kertaa. Kahdelle asiakkaalle jouduin sanomaan lopulliset hyvästit; toiselle lokakuussa (vieläkin olen itselleni harmissani, että aikataulusyistä luovuin hänestä ja hän eli vain reilun kuukauden viimeisimmästä käynnistäni; vaikka hän hiipui pikkuhiljaa pois eikä enää viimeisimpiin käynteihin havahtunut, minun olisi kuulunut saattaa hänet loppuun saakka)!

Ja toiselle, aina yhtä iloiselle ja käynnistä kiitolliselle jätin perheensä kanssa lopulliset hyvästit itsenäisyyspäivänä. Vuoden ehdimme hänen kotonaan joka viikko tavata, haikealle tuntuu aloittaa uusi vuosi ilman hänen iloista hymyään…

Mitä sitten vuoden aikana on tehty:

Numeroina; vanhaa tanssimusiikkia yksin tein laskettuna olen kuunnellut asiakkaitteni kanssa noin 300 kappaletta. Niistä noin 50 Olavi Virran ”Eevaa” ja niinikään Olavi Virran ”Sua lemmin kuin järjetön mä oisin” samaiset noin 50 kertaa. Muita ikisuosikkeja ”Säkkijärven polkka”, ”Valssi menneiltä ajoilta”, ”Mandsurian kummut” – eli yhteensä noin 15 tuntia vanhaa tanssimusiikkia.

Kirpparilla asiakkaan kanssa tarpeettomia tavaroitaan myymässä, terveyskeskuksessa punkin poistossa, kipsin poistossa Peijaksessa, silmälääkärissä, neurologin vastaanotolla, fyssarilla, kampaajalla, kesäteatterissa, Oopperan lämpiökonserteissa, kolmessa joulukonsertissa (en ole ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen ei-jouluihmisenä käynyt minkäänlaisissa joulukonserteissa), taidenäyttelyissä. Lisäksi olen ollut ”Elvinä” – yksi asiakkaani on halunnut minut mukaan pariin tilaisuuteen Leppävaaran kirkkoon, tilaisuudet on tarkoitettu vapaaehtoisille ja kuorolaisille – Elvi ei enää jaksa tulla ja niinpä minä olen ollut ”Elvi”.

Olen käynyt vaateostoksilla, pizzalla monet kerrat, cappucinolla, on uusittu yhden asiakkaan hoivakodin tekstiilit itselle mieluisiksi ja järjestetty samalla huone uuteen uskoon, olen laulanut tervetuliais- ja lähtölaulut aina kolmelle asiakkaalleni, vaikka en osaakaan laulaa. On käyty ruokaostoksilla, paistettu lettuja, tehnyt pyynnöstä lohisoppaa ja janssonin kiusausta, on jumpattu tuolijumppaa pääasiassa Säkkijärven polkan tahdissa.

Eräs asiakkaistani kutsuu minua hauskasti lakeijaksi. Päivänä muutamana tarkistimme ”mustasta laatikosta” niinkuin hän puhelintani kutsuu, mitä se lakeija oikeastaan tarkoittaa: sana perustuu ranskankieliseen sanaan ”laquais” ja tarkoittaa jalan isäntäänsä seuraavaa palvelijaa, myös merkitys ”nöyrä käskyläinen” tunnetaan – voi miten osuva ilmaus minulle!! Kyllä meille nauru maittoi, sitähän me Seuralaiset olemme, teemme juuri sitä mitä asiakkaamme toivovat, nöyryydestä en niin aina tiedä…

Olen laulanut, katsellut satoja vanhoja valokuvia, silittänyt ryppyisiä poskia ja paperinohutta käsien ihoa, olen kuunnellut kymmenenteen tai viidenteenkymmenenteen kertaan samat tarinat äidistä, isästä tai sisaruksista, puolisosta, lapsista – kertojille aina yhtä uusia ja tärkeitä tarinoita, vaikka osaankin jo ne ulkoa…

Kun nyt mietin, niin olen käynyt paikoissa, missä en muuten olisi tullut käyneeksi. Olen oppinut paljon lisää hoivakotien ja kotihoidon käytännöistä ja olen suorittanut Kela-taksin approbaturin ellen peräti laudaturin opiskellessani sitä…

Ja ennenkaikkea; olen oppinut, kuinka elämän jo loppupuolella, ehkä vaikeasti liikkuvana, muistin jo hapertuessa tai liikuntakyvyn menettäneenä mutta muuten henkisesti vielä täysin elämässä kiinni, voikaan olla kiitollinen pienistäkin asioista; joskus auringonläikästä hoivakodin terassin pöydällä, halauksesta, pienistä herkuista, musiikista, uudesta puserosta, lehden ääneen lukemisesta, tai vain toisen läsnäolosta.

Vanha sananlasku sanoo, ettei päivää, ettei opi jotain uutta, kun vain muistaa olla pois kotoa ja kohdallani tämä Seuralaisena olo on osoittanut tuon sananlaskun todeksi.

Tässä ajatuksia viime vuodesta. Vuosi 2023 alkoi hurmaavan herran tapaamisella Saga-palvelutalossa 1.1.2023 klo 16.00 ja jatkuu huomenna uuden asiakkaani kanssa; olemme tavanneet hänen kanssaan vasta kaksi kertaa, ja uudenvuoden aattona hän soitti toivottaakseen hyvää uutta vuotta ja päätti puhelun ”älä sitten syö kotona, minä keitän aika hyvää lohisoppaa, vaikka itse sanonkin. Keitän sitä tiistaina niin saadaan syödä yhdessä, saan kerrankin lounasseuraa”.

Lohisopalla onkin hyvä Seuralaisena aloittaa uusi vuosi 2023, mielenkiinnolla uutta vuotta odottaen,
Armi ”