fbpx

Mistä aikaa itselle ja läheisellesi? Vinkit oman ja iäkkään rakkaan hyvinvoinnin parantamiseksi

Moni meistä arjen kiireissä suorittajista haluaisi tavata enemmän ikääntyneitä läheisiään, vanhempia, isovanhempia, kummeja ja muita tärkeitä ikäihmisiä. Haluamme antaa rakkautta ja aikaa heille, huolehtia hyvinvoinnistaan ja piristää soitoilla ja käynneillä. Kahdessa paikassa vaan kun ei voi olla yhtä aikaa. Olemme myös tottuneet tekemään kaiken itse – siksipä ajamme silloin tällöin itseämme äärirajoille.

Koska kaikkea ei ehdi aina tekemään itse, onneksi apua on saatavilla. Hyvää mieltä ja hyvinvointia meille kaikille. Me olemme Seurana, auttamassa perheitä arjen kiireissä. Alla vinkkejä tilanteissa, joissa ammattitaitoiset Seuralaiset auttavat sinua ja läheistäsi hyvinvoinnissa:

1. Ruuhkavuodet ja ajanpuute

Perheen, työn, harrastusten, lasten harrastusten, parisuhteen, matkojen, lomien ja iäkkäiden läheisten hoitamisen yhdistelmä – miten tasapainotella tässä kaikessa? Tuttu tunne, kun yrittää etsii kalenterista aikaa kaikelle? Koska ehdin viedä mummun kahville lähikahvilaan? Koska käytän isoisää hautausmaalla isoäidin haudalla? Koska käymme yhdessä teatterissa?

Halua on, mutta tunnit vuorokaudessa vähissä. Tai saatat huolehtia vanhemmistasi työn ja perheen ohella päivittäin – käydä varmistamassa, että kaikki kunnossa ja että on muistettu ruokailla. Loma-aika on haasteellinen – kuka heistä huolehtii siloin? Energiat alkavat olla sinultakin vähissä. Jos näin on, iäkkään läheisesi kotona tai palvelukodissa käyvä apu voi olla juuri se mitä tarvitset. Saat omaa aikaa itsellesi ja hyvinvointia rakkaallesi.

2. Asuminen kaukana

Moni asuu kaukana vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Kun asuu Dubaissa, ja läheinen Helsingissä – ei noin vain pistäydytä visiitillä. Mietit, mitä hänelle oikeasti kuuluu, asuu läheinen sitten kotona tai hoivakodissa. Olisi kiva kuulla kuulumiset ja varmistaa, että hänellä on seuraa ja virkistystä. Säännöllinen tuttu seura kertoo sinullekin rakkaasi kuulumiset, yhdessä hänen kanssaan.

3. Ikääntymisen tuomia ulottuvuuksia

Elämäntilanteiden muuttuminen voi tuntua ylitsepääsemättömältä – leskeys, eläkkeelle jääminen, toimintakyvyn heikkeneminen, sosiaaliset suhteet, alkava muistisairaus. Mietitkö, miten autat läheistäsi näissä tilanteissa? Jotta kodista tai hoivakodin huoneesta ei tule ”vankilaa”, auttaisiko ammattitaitoiset seuralaiset arjen askareissa, ulkoiluissa, sosiaalisiin tapahtumiin viemisessä? Yhdessä voimme vähentää fyysisten ja henkisten kuormitusten määrää.

Jos edellä mainitut tilanteet kuulostavat sinulle tutulta, onneksi tarjolla on apua – tehdään hyvää yhdessä.  

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti