fbpx

Onnellisen vanhuuden tekeminen harjoittelija-Saran näkökulmasta

Seurana sai marraskuun lopussa harjoitteluun kaksi upeaa nuorta Perho Liiketalousopistosta, Idan ja Saran. Nyt kun harjoittelu loppuu, meillä on jo ikävä näitä aktiviisia nuoria, jotka ovat olleet valmiita innolla kokeilemaan ja oppimaan uutta. Toivotamme heille paljon onnea tulevaan, tuolla asenteella ainakin pärjää. Kiitos Ida ja Sara! Sara kirjoitti meille blogin harjoittelustaan, ajatuksia niin onnellisesta vanhuudesta kuin start-up yrittäjyydestä. Hyvää lukuhetkeä Saran blogiin: Mielestäni onnellinen vanhuus on sitä, että et ole yksin. Vaikka terveys tai muita huolia olisi, on kaikki kenelle tahansa – ei pelkästään senioreille – helpompaa kun on tukemassa ja seurana läheisiä ja lämpimiä ihmisiä pitämässä seuraa ja tuomassa iloa. Eihän kukaan tässä maailmassa yksin pärjää. Omille isovanhemmilleni toivoisin juurikin mahdollisuutta onnelliseen vanhuuteen. Siihen, että heidän ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä, vaikka olisin itse kiireinen – kuten kaikki ovat, sitä on elämä. Toivon että tulevaisuudessakin olisi Seuranan tarjoamia palveluita, ne ovat juuri sitä mitä omille läheisilleni tahtoisin, vaikka ei vielä tällä hetkellä ajankohtaisia olekaan. Toivoisin omille isovanhemmilleni sitä, että sen jälkeen kuinka paljon he ovat minulle tehneet ja merkinneet heidän ei tarvitsisi vanhuusaikoinaan huolehtia asioista, vain nauttia ja saada mahdollisuuksia sosiaalistumiseen ja seuraan loppuun asti, vaikka en sitä itse pystyisi tarjoamaan. Itse olen kokenut Seuranan mission onnellisesta vanhuudesta sydäntä lämmittävänä. On ollut ihana huomata, miten maailmassa on ihmisiä kuten Mirka ja Seuralaiset, jotka vilpittömästi haluavat välittää iloa ja lämpöä senioreiden elämään ja tehdä hyvää. Mielestäni Seuranan missio toteutuu juuri kuin onkin tarkoitettu. Vanhukset pääsevät eroon yksinäisyydestä, ja omaisten ei tarvitse heistä huolestua tai kiireistään syyllistyä. Työharjoittelussa mukavinta on ollut monipuolisuus ja käytännönläheisyys. Olen saanut luoda somejulkaisuja sekä virikepaketteja hoivakoteihin, mutta myös tavata Seuralaisia ja levittää Seuranan missiota joulumyyjäisissä. On myös ollut todella hienoa nähdä yrittäjän arkea, ja sitä miten paljon yrittäjyys oikeasti vaatii. Tätä kautta on oikeasti nähnyt millaista se on, ja mitä se vaatii, ja se on paljon. Suosittelisin Seurana Oy:ta harjoittelupaikkana 100% kaikille, joita kiinnostaa hyvän tekeminen ja ihana työnantaja! Kuten kerroin, on ollut ihanan monipuolista ja mukavaa sekä silti opettavaa tekemistä viikkojen aikana. Mirka on antanut vapauksia ja vastuuta, josta tulee tunne, että sinuun luotetaan. Kuitenkin on aina annettu selvät ohjeet ja neuvot – eli juuri kuten asioiden pitääkin mennä. Viikot Seuranassa ovat opettaneet minulle paljon start-up yrityksen toiminnasta. Olen oppinut markkinoinnin tärkeydestä ja siitä miten tärkeää on saada oma yritys nähdyksi. Olen oppinut miten paljon yrittäjyys vaatii, ja minkälainen moniosaaja yrittäjän on oltava. Pitää kyetä tekemään montaa asiaa saman aikaisesti ja hoitaa kaikkea yrityksen byrokratiasta asiakaspalautteisiin. IMG_0730

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti