Nuorena hoivakodissa – miten ylläpitää nuoren muistisairaan fyysistä ja henkistä hyvinvointia laitoksessa?

”Isäni ei ole vanhus, mutta nuorena muistisairaana hän asuu jo hoivakodissa huonokuntoisten ikäihmisten keskellä, ja huomaan että fyysinen kunto ja mieliala laskee. Näen jo nyt, että hän ei nouse enää tuolista niin ketterästi, kun lihasvoima on alkanut katoamaan. Ja sanat ovat alkaneet unohtua, kun ei siellä kukaan juttele toisilleen. Kaikki ovat hiljaa ja katsovat eteensä.”

Kuulostaako tutulta? Kohtaamme työssämme Seuralaisena yhä nuorempia muistisairaita, työikäisenä sairastuneita. He ovat aikansa olleet kotona perheen, mahdollisesti puolison ja nuorten aikuisten lasten huolehtimana, mutta vaaratilanteiden lisääntyessä ja kodin muodostuessa turvattomaksi siirtyneet hoivakotiin. Ympärivuorokautinen hoiva tuo turvaa niin muistisairaalle kuin läheisilleen – mutta muutto tuo mukanaan myös kysymysmerkkejä.

Kysymysmerkit liittyvät siihen, miten ylläpitää nuoren muistisairaan fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja toimintakykyä laitoksessa? Muut asukkaat ovat 20-40 vuotta vanhempia, fyysisesti huonompikuntoisia. Heistä ei saa juttuseuraa, sosiaalisten suhteiden luominen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Liikkuminen jää ja ihminen helposti passivoituu joko huoneeseensa tai yhteisen ryhmätilan nojatuoliin. Ulkoilu, kävely ja arkiliikunta katoaa.

Tästä syntyy kierre; ihminen passivoituu, mieliala laskee, voi olla masennusoireita, lihakset heikkenevät, puhekyky alenee ja tätä kautta myös muistisairaus ottaa askelia voimakkaammin eteenpäin.

Mitä voi tehdä hyvän vanhenemisen ja elämän ylläpitämiseksi?

1.     Jos mahdollista, pyytäkää hoivakotia ottamaan henkilö mukaan arjen askareisiin; kattamaan pöytää, tyhjentämään astianpesukonetta, pyyhkimään pölyjä – sellaisia arjen tehtäviä, mitä kotonakin tehty. Etenkin naisille nämä ovat tärkeitä asioita. Mikäli hoivakodissa on takka, miesasiakkaiden kanssa voi hakea puita, naulata tauluja seinälle, vaihtaa lamppua. Näistä saa tärkeää merkityksellisyyden tunnetta. ”Olen tärkeä.” Samalla saa askeleita ja mahdollisesti juteltua askareista.

2.     Ylläpitäkää sosiaalisuutta ja virkeyttä: vierailut, puhelinsoitot jne. Myös yhteiset tekemiset niin kauan kuin onnistuvat, kauppakäynteineen ja asiointeineen.

3.     Mikäli asutte kaukana, pyytäkää läheisenne ystäviä käymään ja pitämään sitä kautta sosiaalisia kykyjä – kuten myös fyysistä kuntoa – yllä.

4.     Jos ei ystäviä ja sukulaisia ole lähellä, etsikää läheisellenne vertaistuellinen ystävä, jonka kanssa pääsee säännöllisesti juttelemaan, kävelemään, asioimaan, tekemään mielekkäitä asioita omien vanhojen harrastusten pohjalta laulamisesta ristikoihin jne. ”Äitini pääsee joka viikko läheiseen kauppakeskukseen Seuralaisen kanssa, näkemään eri ikäisiä ihmisiä lapsista vanhuksiin, juttelemaan, kokemaan, että on edelleen osa yhteiskuntaa. Se on hänelle tärkeää.” Myös vertaistuellisuus on tärkeää – samaa ikäluokkaa oleva uusi ystävä mahdollistaa yhteiset kiinnostuksen aiheet ja synnyttää alun ystävyydelle. Tällainen luotto-Seuralainen antaa myös hyviä havaintoja ja kuulumisia perheellekin.

Aktiivisuus, liikkeellä olo, virikkeet, puhuminen, harrastukset – kaikki ne ovat edelleen todella tärkeitä pitämään hyvää kuntoa ja positiivisuutta yllä. Kun passivoituu ja laitostuu, voi edessä olla nopeastikin kunnon heikkeneminen, pyörätuoli ja sänky. Nuorelle sairastuneelle sen ehkäisy olisi tärkeää, jotta mahdollistetaan mahdollisimman onnellinen vanhuus.