Miksi minä, ruuhkavuosia viettävä tytär ostan seuraa äidilleni hoivakotiin?

”Mä en ehdi taaskaan mennä äidin luokse käymään.” huono omatunto kolkuttaa taka-alalla. Perhe, lapsen iltaharrastukset, oma kasvava yritys ja koiranpentu vievät niin tehokkaasti ajan, että ikuinen aikapula äidin luona hoivakodissa käymisestä vaivaa. Matkaa sinne on 50 minuuttia autolla ja iltaisin kovin myöhäänhän hoivakotiin ei voi enää vierailua tehdä. Viikonloppuisin taas pitäisi olla perheen kanssa ja pyöriä lapsen harrastuksissa. Onko tämä tuttua sinullekin? 

Suutarin lapsella ei meinaa olla kenkiä

Halusin, että äiti saa kokea arjessa kivoja, merkityksellisiä hetkiä. Hän on hoivakotinsa nuorimpia asukkaita ja virikkeet ovat vähissä. Pelkäsin, että liikuntakyky laskee aktivoinnin puutteesta. 

Huonoa omaatuntoa podin pitkään, kunnes viime syksynä sain vihdoin kirkkaan hetken: ”Hetkinen, minullahan on palvelu vanhuksille sekä juuri näille lapsille, jotka eivät aina ehdi vanhempaansa tapaamaan, joko ruuhkavuosien tai kaukana asumisen vuoksi. Itsehän sen olen perustanut oman isoisäni merkeissä.” Soitin siskolleni ja kysyin, että onko ok, jos hankitaan äidille oma Seuralainen. Ja olihan se totta kai. Sisko oli ollut sen verran fiksumpi, että oli jo miettinyt tätä ennen minua. 

Viime syksystä lähtien äitimme luona hoivakodissaan on käynyt viikoittain aivan ihana Seuralainen, Sirkka. Kun tapasimme ensi kerran Sirkan kanssa, kerroin hänelle äidistäni. Kerroin muun muassa hänen muistisairaudestaan ja taustoistaan. Sirkka vaikutti heti niin ymmärtäväiseltä ja juuri sellaiselta, kenet äitini seuraksi halusin. Sirkka on itsekin eläkeläinen, todella hyväkuntoinen ja ihastuttava. Arvasin, että hän tuo äidilleni paljon mukavaa vaihtelua arkeensa. Sain enemmän kuin osasin kuvitellakaan! 

Toiveeni oli, että äitini pääsee ulos, kävelylle ja saa juttukaverin. Hän on hyväkuntoinen ja nuori muistisairas. Hän on 71v ja haluan että hänen liikkumiskyky pysyy hyvänä. Hän myös tykkää kävellä ulkona. Lisäksi halusin, että hän pääsee pois säännöllisesti ”laitoksesta”, kahville, kauppaan, kampaajalle jne – paikkoihin missä on ennenkin viihtynyt ja kokee olevansa edelleen osa yhteiskuntaa. Sirkka tekee tätä kaikkea. He ulkoilevat, käyvät kahvilla ja ostoskeskuksissa. Äiti saa ostaa uuden puseron, kun haluaa tai vaikka kauniita pastellivärisiä sukkia, kun sellaiset näkee. Hän on saanut Sirkasta uuden ystävän ja on niin mielissään. 

Sirkka laittelee minulle aina kuulumiset joka tapaamisen jälkeen, ja voi että ne piristävät työpäivääni. Tiedän, että äidillä on ollut mukavaa. 

Kun toppahousut ovat olleet hukassa, Sirkka on lyhentänyt omat vanhat käyttämättömät toppahousut äidilleni lahjaksi. Voiko kultaisempaa ollakaan? Tässä meidän Seuralaiset ovat niin ihania, he osaavat yllättää aina iloisesti, sydämellä ja maalaisjärjellä, kiitos elämänkokemuksen. Sirkka on myös vienyt ihania leipomuksia äidilleni – huomioiden keliakiansa. 

En voisi onnellisempi tästä palvelusta olla. Tuottaa todellakin hyvän mielen niin äidilleni kuin minulle. Ja kotitalousvähennys vielä auttaa hankinnassa. Saisi vain olla isompi eläkeläiselle. 

Kunhan tämä korona-eristys on ohi, aion pyytää Sirkkaa käymään äitini luona niin usein kuin mahdollista. Toimintakyky, liikkuminen ja mieliala laskevat muistisairaalla tänä aikana, kun sosiaaliset hetket vähenevät ja ollaan sisätiloissa istuskellen ja maaten. Odotan innoissani ensimmäistä viestiä luettavakseni Sirkan ja äitini korona-ajan jälkeisestä ensinäkemisestä. 

Kiitoksin ja terveisin,

Mirka

Seuranan perustaja, toimitusjohtaja ja muistisairaan äidin tytär ja nykyään jo kengällinen suutarin lapsi