fbpx

”Mikä se sellainen Seuranan veloitukseton tutustumiskäynti on?” kysyi Raimo, 93 vuotta

Näin kysyi vanhusasiakkaamme taannoin ja tässä vastaustamme siihen. Ehkäpä sinä tai senioriläheisesi mietitte samaa, ja se on esteenä tutustumiskäynnin varaamiselle. 

Meille tutustumiskäynti on yksi palvelumme kulmakivistä! Kun huolella valittu Seuralainen kohtaa vanhusasiakkaan ja asiakkaan läheiset ensi kerran, saavat he kasvot toisilleen ja omaisetkin näkevät, että miten kemiat kolahtavat. Samalla syntyy turvallisuus ja luottamus. Ja sen on todellakin veloitukseton käynti.

Ennen tutustumiskäyntiä olemme jo tehneet isoimman ja tärkeimmän työn; etsineet juuri oikean Seuralaisen vanhusrakkaan iloksi. Olemme vanhuksen ja omaisten toiveiden ja kertomusten perusteella etsineet juuri sen oikean, luotettavan ja sydämellisen eläkeikäisen Seuralaisen, joka myös itse odottaa tutustumista innolla. Tutustumiskäynnin päivä on aina kohokohtia – silloin näemme olemmeko onnistuneet ”mätsäämisessä”. 🙂 Ja tähän voisi sanoa, että olemme, sillä 9,4/10 tutustumiskäynnistä jatkuu sovituilla tapaamisilla juuri tämän valitsemamme Seuralaisen kanssa. 🙂

”Onko se tutustumiskäynti tupatarkastus?” Ei ole, sitä emme tule tekemään. 🙂 Me tulemme esittäytymään seniorille, omana itsenämme, ja tunnustelemaan, herääkö seniorilla luottamus meitä kohtaan. Me emme puhu rahasta, ikävistä asioista, vaan luomme tunnelman, mistä ystävyyden siemen lähtee käyntiin. Ja Seuralainen jännittää ihan kuten vanhuskin; ovathan molemmat uudessa tilanteessa. 

”Pahoittelut, jos vanhuksemme on vähän hiljainen tai äreä, hän jännittää kovin, että kuka luokseen tulee.” Sehän on ymmärrettävää, näin jokainen tekee, kun kotiin tai omaan huoneeseen tulee vierailija. Mutta onneksi eläkeikäinen, kokenut, maalaisjärkinen ja sydämensivistynyt Seuralainen osaa tulla juuri tällaiseen tilanteeseen. Ja mukavalla jutustelulla ja kiireettömällä hetkellä jäät sulavat.

”Olipa ihana tutustua Ulla-rouvaan ja nähdä myös hänen lapsiinsa. Juttua piisasi ja sovimme, että torstaisin käyn Ullan luona sitten jatkossa. Nyt on kiva toimia, kun on kasvot koko perheelle. Niin, ja saimme jo ideoitua yhteisiä tekemisiä. Niitä on mm. ulkoilu, kahvittelu, kaupassa käynti, leipominen ja kukien kastelu.” Näin siinä aina käy; jännitys muuttuu iloksi ja sovitaan tapaamisajat ja siitä sitten lähtee yhteiset onnellisen vanhuuden tapaamiset liikkeelle. 

Veloitukseton tutustumiskäynti kannattaa tilata tästä, ihan kaikkialle Suomeen. Meidän Seuralaiset tulevat ilomielin paikalle, vastailevat kysymyksiin, ja sinä voit läheisesi kanssa katsoa, olisiko tässä ilon aihetta jatkoakin varten. 

ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!

Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.

Soita 040 5553235 Lähetä viesti