Omaishoitajana myötä- ja vastoinkäymisissä

Oletko omaishoitaja? Onko läheisesi omaishoitaja? "Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti." Omaishoitajat tekevät kullanarvoista työtä - pitävät huolta rakkaimmistamme lähes 24/7. Omaishoitaja on usein puoliso, hoitajan rooli jalkautuu lähes puoliautomaattisesti hänelle. Usein puolisot ottavat toki tämän roolin rakkaudesta, … Continue reading Omaishoitajana myötä- ja vastoinkäymisissä

Lahjaksi seuraa ja aikaa?

Viime sunnuntaina ruoka valmistui uunissa - tarkoitti sitä, että keittiöstä pääsi "karkaamaan" 🙂 Päätin, että tämän hetken annan lapselleni, joka on viime aikoina nähnyt äitiään valitettavan paljon tietokoneen ääressä iltaisin. Eli nyt tunti luvassa laatuaikaa Kimblen merkeissä - Sulon toiveen mukaan. Mietin siinä pelatessani, että mihin käyttäisin säännöllisen extra-ajan, mikäli tällaista voisi saada. Toki omaan … Continue reading Lahjaksi seuraa ja aikaa?

Mistä aikaa itselle ja läheisellesi? Vinkit oman ja iäkkään rakkaan hyvinvoinnin parantamiseksi

Moni meistä arjen kiireissä suorittajista haluaisi tavata enemmän ikääntyneitä läheisiään, vanhempia, isovanhempia, kummeja ja muita tärkeitä ikäihmisiä. Haluamme antaa rakkautta ja aikaa heille, huolehtia hyvinvoinnistaan ja piristää soitoilla ja käynneillä. Kahdessa paikassa vaan kun ei voi olla yhtä aikaa. Olemme myös tottuneet tekemään kaiken itse - siksipä ajamme silloin tällöin itseämme äärirajoille. Koska kaikkea ei … Continue reading Mistä aikaa itselle ja läheisellesi? Vinkit oman ja iäkkään rakkaan hyvinvoinnin parantamiseksi