Yhdessä muistelu hyvänmielen tuojana ja hoivavälineenä

Koska viimeksi olet kuunnellut vanhuksen muisteluja nuoruudestaan, työelämästään tai vaikkapa ensimmäisestä ulkomaan matkastaan? Eikö olekin mukavaa puuhaa istua ja kuunnella, ja nähdä ilon syttyvän vanhuksen silmiin muisteloissaan? Monesti aikaa ei vain ole kuuntelulle vierailun yhteydessä, silloin kun on muutakin puhuttavaa ja kotitöitä tehtävänä.

Usein ajatellaan, että vanhus ei muista kuin vanhoja asioita ja puhuu niistä vain koska ei enää tämän päivän asioista osaa keskustella. Tosiasiassa tutkimusten mukaan vanhukselle muisteleminen on tutkitusti luovaa ja jopa parantavaa toimintaa. Muistelulla vanhus ylläpitää merkityksellisyyttä ja itsearvostusta.

Dunderfelt (2011) on kirjoittanutkin muistelemisen olevan minuuden rakentamista, matkaa menneisyyteen, joka antaa voimia myös tulevaisuuden kohtaamiseen. Kauniisti kirjoitettu, vai mitä?

Me Seuralaiset tuomme asiakkaalle joka tapaamisessa merkityksellisyyttä

Koska tapaamisemme ovat kiireettömiä, on aikaa keskustelulle paljon. Joka käynnillä muistelemme vanhoja asioita, koulunkäynnistä rippikouluun tai lapsuuden kodin eläimistä ensimmäiseen kotiin ja työpaikkaan ja kaikkea siltä väliltä. Eräs asiakkaamme omainen kiitteli juuri eilen, miten mukavaa on, että vanhusta kuunnellaan, muistoja arvostetaan ja niille luodaan merkitys – itse kun ei sitä tapaamisissa ehdi tehdä, kun on niin paljon kaikkea muuta.

Me kerromme muisteluista myös omaisille – näin saamme hienoja tarinoita talteen. Pappani ehti viimeisinä vuosinaan hoivakodissa muistella paljon. Hän vietti suurimman osan päivää yksin huoneessaan, sängyllä maaten. Ajatukset olivat menneisyydessä. Meille perheenjäsenille hän kertoili näitä muistojaan, kun viikonloppuisin vierailimme luonaan. Onneksi oli muistot – ne veivät ajatukset hyviin aikoihin ja pitivät merkityksellisyyden yllä. Niiden kuuntelu oli arvokasta. Ja mukavaa!