Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2021 valittu Seurana tarjoaa vertaistuellista eläkeikäistä seuraa yksinäisille vanhuksille valtakunnallisesti kaikkialla Suomessa. Pandemian myötä Suomessa on jo 400 000 yksinäisyyttä kokevaa vanhusta ja tähän kasvavaan haasteeseen Suomen ensimmäinen vanhusseurapalveluyritys haluaa vastata. Seurana aikoo kouluttaa 1000 Seuralaista tekemään töitä yrityksen mission, onnellisen vanhuuden parissa.
– Koronan aikana omaiset ovat huomanneet, miten yksinäisyys vaikuttaa muualla asuvan vanhusläheisen mielialaan ja toimintakykyyn. Palvelumme antaa vanhukselle iloa, seuraa ja merkityksellisyyttä elämään ja positiiviset vaikutukset vanhuksen hyvinvointiin tapahtuvat jo muutamien viikkojen jälkeen. Palvelumme auttaa myös omaisia huolehtimaan vanhuksista, kun etäisyys estää säännölliset vierailut, kertoo Seuranan perustaja ja toimitusjohtaja Mirka Saarinen.
Seurana työllistää tällä hetkellä valtakunnallisesti 150 eläkeikäistä Seuralaista, ja heidän keski-ikänsä on 67 vuotta. Suurin osa seuralaisista on naisia, mutta myös miehiä kaivataan yhä enemmän mukaan.
– Me annamme Seuralaisille tukea, koulutusta ja tiiviin yhteisön, joka kokoontuu säännöllisesti jakamaan kokemuksiaan ja oppimaan uutta. Tärkeimmät hakukriteerimme ovat suuri sydän ja terve maalaisjärki. Eläkeläisillä on samantyyppinen kokemusmaailma kuin vanhuksilla ja heidän on helppo olla läsnä myös arkena kiireettömästi kohtaamisissa. Ennen kaikkea Seuralaisilla täytyy olla aito halu kohdata vanhuksia, korostaa Saarinen.
Seuralaisten rekrytointitalkoisiin osallistuvat myös Seuralaiset itse, joista monella on kokemusta ja osaamista esimiestehtävistä ja henkilöstöhallinnosta. Heistä hyvä esimerkki on kaarinalainen 65-vuotias eläkkeellä oleva Päivi Laasanen, joka on toiminut Seuralaisena viime kesästä alkaen.
– Olen tosi innostunut ja kiinnostunut myös rekrytoinnista. Olen haastatellut ja valinnut koko työurani ajan kaikki tiimiläiseni, rekrytointi on siis minulle varsin tuttua ja mieluista puuhaa. Osaan lukea ihmisiä hyvin ja sosiaalisuuteni vuoksi haastattelutilanteet ovat minulle luontevia ja työsuhteeni ennen eläkkeelle jäämistä olivat kaupan esimiestehtävissä, kertoo Päivi innostuneena uusista haasteista.
Vuosi 2021 on ollut Seurana Oy:lle kasvun ja tunnustusten vuosi. Keväällä yritys palkittiin Suomen parhaana työpaikkana Great Place to Work -tutkimuksessa. Seurana sijoittui upeasti myös Euroopan Parhaiden Työpaikkojen listalle ollen Euroopan paras suomalainen työpaikka.
– Olen todella onnellinen siitä positiivisesta kehästä ja vaikuttavuudesta, jonka olemme saaneet aikaan vanhus, omainen ja Seuralainen keskiössä. Visiomme Suomen johtavasta vanhushyvinvointiyrityksestä on toteutunut ja missiomme Onnellinen vanhuus on meitä johdattanut kaikessa toiminnassa. Voin aidosti sanoa, että kaikki 150 Seuralaistamme ovat täyttä kultaa sydämeltään ja nyt tarvitsemme heitä tuhat lisää, iloitsee Mirka Saarinen.
Lisätietoja:
Mirka Saarinen, Seurana Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja
p. 040 555 3235, mirka.saarinen@seurana.fi, www.seurana.fi
ILMAINEN TUTUSTUMISKÄYNTI!
Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi meillä on aikaa tehdä asioita yhdessä – varaa nyt ilmainen tutustumiskäynti soittamalla numeroon 040 555 3235 tai lähettämällä viesti.
Soita 040 5553235 Lähetä viesti