”Ei vanhusta saa ulos ja liikkumaan.” Vai löytyisikö sittenkin oikea syy lähteä?

”Äiti ei enää halua liikkua ja lähteä ulos.” Tämä on yksi yleisimmistä huolista, jonka kuulemme ikääntyneiden läheisiltä.

Usein ajatellaan, ettei vanhus enää jaksa tai halua liikkua. Muistisairauden edetessä aloitekykykin heikkenee, ja oma sohva alkaa tuntua turvallisimmalta paikalta maailmassa.

Mutta todellisuudessa syy on usein paljon yksinkertaisempi. Yksin ei vain ole mukava lähteä.

Ja monelle se tuntuu myös turvattomalta. Entä jos kaadun? Entä jos jalat eivät kanna takaisin? Tai mitä minä siellä ulkona edes tekisin?

Silloin ei tarvita käskyä lähteä lenkille. Tarvitaan ihminen, jonka kanssa ulos lähteminen tuntuu taas mukavalta.

Liikkuminen alkaa usein ihan muusta kuin liikunnasta

Yksi ihanista Seuralaisistamme, Raija, käy viikoittain muistisairaan asiakasrouvansa luona.

Jos Raija kysyisi:

”Lähdetäänkö kävelylle?”

Vastaus olisi usein:

”Ei tarvitse.”

Mutta Raija tuntee asiakkaansa. Niinpä hän ehdottaakin:

”Käydäänpä katsomassa, missä se roskis oikein on.”

Tai:

”Haetaan samalla se ilmaislehti kaupan aulasta.”

Ja niin lähdetään. Huomaamatta tulee käveltyä satoja metrejä, hengitettyä raikasta ilmaa ja vaihdettua kuulumisia.

Asiakas ei lähtenyt lenkille. Hän lähti hakemaan lehteä. Ja juuri siinä piilee oivallus.

Jokaisella ihmisellä on oma syynsä lähteä ulos

Toinen Seuralaisemme, Hannele, on keksinyt oman pienen keinonsa lisätä asiakkaansa liikkumista.

Kun he lähtevät torille, Hannele jättää auton tarkoituksella hieman kauemmas.

”Lähempää ei taaskaan saanut parkkipaikkaa”, hän toteaa pilke silmäkulmassa.

Ja niin päivän askelmäärä kasvaa kuin huomaamatta.

Tuula puolestaan huomasi, että hänen asiakasherransa oli tehnyt koko työuransa rakennusalalla. Rakentaminen kiinnosti häntä edelleen.

Siitä syntyi heidän yhteinen retkensä. He kävivät säännöllisesti katsomassa, miten lähialueen rakennustyömaa eteni.

Mitä uutta oli valmistunut? Miten nosturit liikkuivat? Millaisia ratkaisuja työmaalla oli tehty?

Kävely ei ollut päätavoite. Se oli vain keino päästä katsomaan jotain, mikä edelleen aidosti kiinnosti. Ja silloin liikkuminen tuntui merkitykselliseltä.

Pieni tuolijumppa, suuret vaikutukset

Kaiken liikunnan ei tarvitse tapahtua ulkona. Raija ja hänen asiakasrouvansa pitävät välillä pienen leikkimielisen kilpailun.

”Katsotaanpas, kumpi jaksaa nostaa polvia enemmän?”

Siinä nauretaan, kannustetaan ja lasketaan ääneen. Samalla vahvistuvat reisilihakset, tasapaino ja kyky nousta tuolista omin voimin. Liikunta ei tunnu harjoittelulta. Se tuntuu hauskalta yhteiseltä hetkeltä.

Tärkeintä ei ole liikunta – vaan ihminen

Tutkimukset kertovat meille, että säännöllinen liikkuminen auttaa ylläpitämään ikääntyneen lihasvoimaa, tasapainoa, toimintakykyä ja mielialaa.

Mutta me olemme nähneet jotain vielä tärkeämpää. Liikkeelle ei yleensä lähdetä liikunnan vuoksi. Liikkeelle lähdetään toisen ihmisen vuoksi.

Kun ovikello soi ja tuttu Seuralainen astuu sisään, löytyy syy nousta ylös. Lähdetään hakemaan lehti, katsomaan rakennustyömaata, kävelemään torille tai etsimään sitä kuuluisaa roskista.

Ja samalla tulee tehtyä jotain korvaamattoman arvokasta. Ylläpidettyä toimintakykyä.

Me Seuranalla emme usko, että ikääntyneitä motivoidaan käskemällä tai pakottamalla. Me uskomme siihen, että jokaiselle löytyy oma syy lähteä liikkeelle.

Joskus se on ilmaislehti. Joskus rakennustyömaa. Joskus tori. Ja joskus se on vain se, että vierellä kulkee ystävä.

💜 Jos huomaat, että läheisesi on alkanut jäädä yhä useammin neljän seinän sisälle, siihen kannattaa tarttua ajoissa. Säännöllinen ystäväseura ei tuo arkeen vain iloa ja seuraa – se voi auttaa ylläpitämään toimintakykyä, itsenäisyyttä ja ennen kaikkea syytä lähteä taas liikkeelle.

Sillä onnellinen vanhuus ei synny pelkästään liikkumisesta. Se syntyy siitä, että on joku, jonka kanssa elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta.