Iloa ja merkityksellisyyttä vanhuksen elämään ja merkitystä työhön

Minulta on kysytty, että mitä tällainen uudenlainen palvelu vanhuksille pitää sisällään, ja mitä se työ onkaan. Olenhan jo aikanaan kirjoittanut, että miten tällainen uusi yksityinen palvelumalli toimii julkisen ja kolmannen sektorin palvelujen välissä. Kauniina heinäkuisena iltana kirjoittelen teille tästä positiivisuuden kehästä työssämme.

Kerron teille muutamia esimerkkejä arjestamme, ja miten se vaikuttaa asiakkaisiin, omaisiin, työntekijöihimme eli Seuralaisiin, yhteiskuntaan sekä tietenkin minuun yrityksen perustajana.

Toimintamme perustuu ei-sairaanhoidollisiin vanhuspalveluihin, eli keskitymme seuran pitämiseen, merkityksellisyyden tuomiseen, arjen piristykseen. Tätä teemme vanhuksen ja omaisten toiveiden mukaan ulkoilemalla, seurustelemalla, valokuvien katselulla, muistelemalla, kirjaamalla ylös tärkeitä muistoja, asiointiapuna, saattaja-apuna, kulttuurikäyntien kaverina, kahvittelulla, tietokone- ja puhelinopastuksella, pelikaverina, lukemalla, jumppakaverina, kauppakaverina jne. Lista on pitkä. Tässä kaikessa avaintekijänä on kiireettömyys, kuuntelu ja merkityksen tuominen elämään. Upeita asioita.

Parhaita hetkiä arjessa ovat ne, kun vanhus antaumuksella muistelee työuraansa, lapsuusaikojaan, armeija-aikojaan, perhe-elämäänsä tai vaikkapa matkojaan, sekä saa irti tapaamisesta juuri sen, mitä on halunnutkin, ja tietenkin seuraa ja aikaa. Nämä ovat monesti hetkiä, joissa tunnelma ja kiireettömyys ovat käsin kosketeltavia. Näitä myös omaiset arvostavat; ne kun ovat asioita mitkä omien tapaamisten muissa jutusteluissa ja tehtävissä jäävät helposti itseltä tekemättä. Vanhus saa muistelusta paljon. Eilen mm. yksi asiakas muisteli työuraansa, sen parhaita hetkiä, moninaisuutta, työkavereita ja hienointa oli nähdä ilon syttyvän silmiin ja kun vanhus lopuksi totesi, että ”Minähän olen saanut paljon aikaan, en muistanutkaan kaikkea ennen kuin nyt muisteltiin!”.

Esimerkkinä voisi sanoa myös naistenviikon kunniaksi pidetyt päivätanssit hoivakodissa. Siellä asuva vanhus ei olisi päässyt paikalle yksin, eikä hoitajilla ole mahdollisuutta saattaa yksittäisiä asukkaita eri aktiviteetteihin. Lähdimme asiakkaan kanssa tunnin tansseihin ja siitä tulikin hauska reissu! Tuettuna onnistui niin tanssi, laulujen muistelu kuin vieruskaverien kanssa rupattelu. Teki hyvää niin fyysisesti kuin henkisesti, ja siitä on keskusteltu viime maanantain jälkeen useasti!

Tai kun sairaalasta kotiutunut vanhus on kärsinyt yksinäisyyden tunteesta ja epävarmuudesta kotiutumisen jälkeen, ja omaiset ovat tilanneet palvelumme luokseen säännöllisiin vierailuihin tuomaan piristystä vanhukselle. Tämän vanhuksen kanssa katselemme valokuvia ja luemme runoja. Hänen näkökykynsä ei ole enää kovin hyvä, ja kuvien katselu on enemmänkin sitä, että kerron ja kuvailen kuvia ja hän täydentää niitä muistoistaan. Runojakaan ei pysty lukemaan, mutta nyt nauttii kuuntelusta, ja niistä keskustelusta.

Omaiset kääntyvät puoleemme, kun arjen kiireet ja etäisyydet tai vaikkapa pitkä lomamatka estävät omat päivittäiset tai viikoittaiset käynnit vanhuksen luona. He haluavat tietää läheisensä kuulumiset ja antaa hänelle hyviä hetkiä arkeen seuran merkeissä. Nämä omaiset ovat täyttä kultaa ja haluavat vain hyvää rakkaalleen. Heille tulee itselle hyvä mieli, kun näkevät vanhusta ja vanhus tyytyväisenä kertoo tapaamisistamme. Tässä lainaus tuoreimmasta palautteesta omaiselta, kun hän palasi lomaltaan takaisin kotiin: ”X aktivoitui selkeästi palvelun aikana ja koki myönteisenä sen, että oli jotain mitä odottaa.”

Positiivinen kehä jatkuu seuraa ja virkistystä saavasta vanhuksesta, hyvää mieltä saavan omaisen kautta tietenkin merkitystyötä tekevään Seuralaiseen. Jokaisen tapaamisen jälkeen on hyvä olo, kun tietää kiireettömän tapaamisen virkistäneen vanhusta. Omakin pää on täynnä hauskoja tarinoita ja muisteluita. Jää hyvä mieli loppuhalauksesta. Lisäksi työllistämme mm. jo eläkkeellä olevia Seuralaisia, jotka haluavat tehdä sydämellään tätä merkityksellistä työtä ja saada siitä itselle hyvää mieltä ja lisätienestiä eläkkeen päälle.

Yhteiskuntaan tämä työ vaikuttaa myös hyvissä merkeissä. Vanhusten yksinäisyys vähenee, henkinen hyvinvointi kasvaa. Tämä vaikuttaa jo ihan fyysiseenkin kuntoon kuntoon ja esimerkiksi sairaalakuluihin. Myös työstä nauttivat hyväkuntoiset eläkeläiset saavat lisää hyvinvointia ja sisältöä elämäänsä.

Kaikki nämä tarinat ja kokemukset ja hyvät hetket tuovat suunnattomasti hyvää mieltä ja kiitollisuutta. Tämä palvelu on juuri sitä, mitä halusin itse aikanaan tilata, ja nyt saan sitä onneksi välittää kaikille vanhuksille – sinullekin tai sinun vanhemmalle, isovanhemmalle, appivanhemmalle tai sukulaiselle.

Voiko vanhus olla hoivakodissa yksinäinen?

Asiakkaamme asuvat joko kotonaan, palveluasunnoissa tai hoivakodeissa. Hoivakotien kohdalla joskus kuulen ihmettelyä, että miten hoivakodissa voi tarvita Seurana Oy:n palveluita: ”Eihän kukaan ole siellä yksin, koko ajan ikätovereita ja hoitajia läsnä.” Niinpä kirjoittelenkin nyt yksinäisyydestä hoivakodissa. Tästähän Seurana Oy:n tarinakin sai alkunsa, hoivakotiin muuttaneesta papastani. Siellä havahduin kuinka yksin vanhus voi olla uudessa asuinympäristössään, vieraiden ihmisten ja esineiden ympäröimänä, isossa ja oudossa talossa. Myös tässä blogikirjoituksessani olen kirjoittanut vanhusten yksinäisyydestä.

Vanhukset kokevat yksinäisyyttä hoivakodissa, tätä on myös tutkittu mm. Vaasan yliopistossa.

Mistä se yksinäisyys hoivakodissa johtuu? Onhan siellä 24/7 aina joku paikalla ja ikätoveria löytyy. Tässä muutamia havaintoja.

Ensinnäkin moni vanhus on jo niin huonokuntoinen hoivakotiin muuttaessaan, että liikkuminen on hankalaa ja muistisairaus vaivaa. Siten helposti tulee jäätyä oman huoneen vangiksi ruokailujen välissä. Ei uskalleta lähteä käytäville kävelemään, kun ei tiedetä osaako takaisin tai tiedetään, että seuraa ei sieltä löydy. Elinpiiri kutistuu helposti omaksi huoneeksi ja siellä omaksi sängyksi. Kynnys poistumiseen kasvaa koko ajan.

Ruokailutilanteissa hoitajat hakevat ruokapöydän ääreen. Hoivakotien ruokailuhetket ovat kuitenkin valitettavasti hiljaisempia kuin suomalaisten hissimatkat. Asukkailla on usein puhekyky mennyt, ei pystytä tuottamaan enää puhetta. Tähän syynä ikä ja eri sairaudet. Usein esimerkiksi pitkälle edennyt muistisairaus on vienyt kyvyn jutella muiden kanssa asiallisesti. Tai jos itsellä on kykyä puhua, vierustoveri on hiljainen ja lappaa keittoa suuhun ja valitettavasti lattialle käsi vapisten. Jokainen elää omassa kuplassaan.

”No järjestetäänhän hoivakodissa ohjelmaa useasti.” Tätäkin kuulen. Se on totta, ja hienoa että järjestetään. Huonokuntoisia vanhuksia ei vain ehditä kärrätä ohjelman pariin ja kun vanhus on siellä omassa huoneessaan, ei sieltä kukaan tule rientoihin hakemaan. Tai jos ehditään viemään juhlasalin päivätansseihin, ei siellä kukaan saata lattialle tai tue vanhusta hakemaan viereisen osaston Taunoa tanssimaan. Ei vanhus itse pysty liikkumaan tuolistaan, tarvitsisi saattajan ja tukijan kaatumisen estämiseksi tanssin ajaksi.

”Niissähän on niin kivat piha-alueet, kyllä siellä kelpaa istua kauniina päivänä.” Kun menet hoivakodin ohi, näetkö siellä istujia ulkona? No, voihan olla yksi tai kaksi, mutta taaskin suurin osa on siellä omassa huoneessa tai istuu pyörätuolissa jossain tilassa yksin. Aikaa ei ole hoitajilla viedä ulos yksitellen tai rupatteluun.

Meillä on ihania asiakkaita ja ihania omaisia, jotka tilaavat palvelumme hoivakotiin juuri tämän vuoksi; saattamaan oman rakkaan säännöllisesti hoivakodin aktiviteetteihin ja varmistamaan, että niistä vanhus saa iloa ja osallistumisen tunnetta. Tai viemään vanhusta ulos kaksi kertaa viikossa, ihailemaan luonnon ihmeitä, saamaan raitista ilmaa ja näkemään ulkopuolista elämää. Omaiset tekisivät sen itse, mutta työt eivät salli kesken päivän moisia vierailuja. Tai asutaan kaukana.

Viimeisin yksinäisyyden esimerkki hoivakodista on tältä päivältä, päivällisen jälkeen. Olin auttamassa asiakasta ruokailussa ja seurana, ettei tarvitse hiljaa yksin syödä. Salissa oli hiljaista. Ruuan jälkeen asukkaat saatettiin huoneisiinsa. Hoivakodin hyväkuntoisin rouva kävi itse ruokailun jälkeen huoneessaan, tuli pian uudestaan paikalle päivällisen jälkeen. Päivitteli, että onpa hiljaista. Olisi kaivannut juttukaveria ja ketään ei ole missään. Minä ja asiakkaanikin suunnattiin ulos pyörätuolikävelylle. Tämä seuraa etsivä rouva pyöri aikansa, huhuili kaveria ja kun ei sellaista ollut mailla halmein, suuntasi apeana takaisin omaan huoneeseensa yksin.

Vanhusten yksinäisyydestä kirjoitti myös MTV:n uutiset 14.7.2017 Ja eihän artikkelissa kuvattava soitto riitäkään – siinä on kuitenkin yli 23 tuntia ilman juttuseuraa. Ja hoivakodissa harvalla on omaa puhelintakaan.

Tämä blogiteksti ei ole kritiikki hoivakodeille. He tekevät teknisen hoidon, varmistavat lääkkeet, ruuat, perustarpeet. Heillä ei vain ole resurssia yksittäisten asiakkaiden virkistykseen ja juttuseuraksi. Siksi Seurana Oy.