Terveiset Seuralaiselta

“Hei! Minä olen Leena, aktiivinen eläkeläinen, joka nauttii niin lastenlasten seurasta, Lapin ruskamatkoista, hyvän ruuan ja hyvien leivonnaisten valmistamisesta sekä varamummuna toimimisesta. Olen työskennellyt Seuralaisena lokakuusta alkaen. Koska aikaa on ja olen hyväkuntoinen, halusin tehdä hyvää työtä vanhusten piristämiseksi. Kerron sinulle nyt vähän esimerkkipäivästäni tämän kiireettömän, mukavan kohtaamistyön merkeissä.

Maanantaini

Maanantaisin tapaan ihanan, omassa kodissaan asuvan vanhusrouvan. Suuntaan hänen luokseen klo 12.30 ja vietämme kaksi seurustelurikasta tuntia yhdessä. Odotan näitä tapaamisia aina innolla. Haluan antaa vanhukselle kaikkeni, joten olenkin sanonut, että haluan antaa merkityksellisen tapaamisen vain yhdelle asiakkaalle per päivä.

Aamupäivän valmistaudun tapaamiseen. Mietin tätä rouvaa jo etukäteen, viime kerran tekemisiämme ja juttelujamme. Virittäydyn siis rauhassa tunnelmaan.

Saapuessani hänen luokseen on eteisessä vastassa mitä lämpimin hymy, kun tämä mukava rouva avaa oven ja tunnistaa heti saapujan. Vaihdamme innolla kuulumiset ja kävelemme peremmälle. Tarkistan aina, että onhan hän muistanut syödä lounaansa. Tällä kertaa hän ei ollut vielä syönyt, ja niinpä ensitöiksemme laitoimmekin yhdessä ruuan lämpiämään ja hän sai syödä rauhassa, seurustelusta ja juttuseurasta nauttien. Ruokailun jälkeen hän ehdotti kävelyä ulkona, kun kerta oli kaunis pilvipoutainen sää. Suuntasimme läheiselle pikkupolulle kävellylle, ihailemaan luontoa iloisen puheensorinan merkeissä. Tämä rouva muistaa kaikki mahdolliset laulunsanat ja paljon eri runoja ja joka tilanteessa tuleekin hyvä laulu tai runo. Nautin näistä antoisista hetkistä. Yhden laulun aikana otimme tanssinaskelia ja nauroimme kuin pikkutytöt tälle hauskalle liikkumiselle.

Ulkoilun jälkeen ehdimme tehdä vielä sanaristikoita. Se on hauskaa puuhaa innokkaan harrastajan kanssa! Ja hyvää muistiharjoitetta myös samalla. Samalla tulee sanojen merkeissä mieleen muistoja nuoruudesta ja juttua piisaa.

Kaksi tuntia menee aina nopeasti ja suupielet hymyssä. Lähtiessäni suunnittelemme jo seuraavaa näkemistä ja rouva saattelee minut eteiseen. Viimeiseksi halaamme lämpimästi ovensuussa ja molemmille jää lämmin tunne päivän tapaamisesta. Kävellessäni bussille minulla on hyvä mieli, kun tiedän tämän ihanan rouvan saaneen kiireettömän mukavan kohtaamisen arjen iloksi.

Kotona laittelen kuulumiset tapaamisestamme hänen mukavalle tyttärelleen, ja sitten istahdankin itse kahvikupposen ääreen ja muistelen vielä mukavaa hetkeämme. Tässä työssä parasta on hyvän mielen saaminen.”

Oi muistatkos Emma sen kuutamoillan… 6 vinkkiä muistisairaan kohtaamiseen

Otsikossa laulu, jota pappani lauloi mummulle ja meille lapsenlapsille paljon. Tämä tuttu laulu tulee päivittäin mieleen, kun muistelemme vanhusten kanssa vanhoja asioita ja elämää. Muistelun merkitys on valtavan suuri, kukapa ei haluaisi muistella omaa elämäänsä kiireettä, kuunteleville korville.

Muistisairaus on kavala tauti, ja valitettavasti yhä useampi sen meistä kohtaa itse tai omaisena ja ystävänä. Jälkimmäisissä rooleissa sen kohtaaminen on vaikeaa; oma läheinen muuttuu ja itse ei tiedä, kuinka muutokseen suhtautua. Lisäksi kohtaamisen rinnalla mietityttää, kuinka oma vanhusrakas pärjää kotona, arjessa, askareissaan ja miten asian kanssa tulee edetä.

Eniten muutos vaikuttaa yleensä puolisoon; se henkilö, jonka kanssa on eletty nyt mahdollisesti vuosikymmeniä, tunnettu läpikotaisin ja rakastettu niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, muuttuu käytökseltään, toimintatavoiltaan, olemukseltaan. Tätä ei ole helppoa sulattaa. Omien kokemuksieni mukaan (niin perhe- kuin asiakaspiiristä) usein puoliso on häkeltynyt muistisairauden kanssa. On vaikeaa osata suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen, saattaa jopa hetkisen hävettää puolison kommentit ja muistamattomuus. On vaikea heittäytyä vähän kuin lapsen elämään taasen, vuosikymmenien tauon jälkeen: toistoja, asioiden kertausta, varoittelua, yksinkertaisista asioista puhumista, elämän rajoittumista – etenkin nyt kun elämästä piti alkaa nauttia eläkevuosien myötä.

Myös lapsille tilanne on uusi ja haastava. Missä on se tuttu ja turvallinen vanhempi, joka on toiminut niin olkapäänä, suunnan näyttäjänä kuin apuna koko elämän? Miten yhtäkkiä vaihtaa roolia, että lapsi onkin asioista huolehtija, niin kutsuttu vanhempi, joka huolehtii asioista ja varmistaa arjen sujumisen? Lapsen kohdalla tilannetta lisäksi hankaloittaa, että samalla pitäisi elää omaa elämää, tehdä täysillä töitä, viedä lapsia harrastuksiin, muistaa omaa puolisoa ja yrittää harrastaa itsekin. Myös välimatka saattaa olla esteenä säännölliselle näkemiselle.

Tässä muutama oma havainto muistisairaan kohtaamiseen, perustuen omiin havaintoihin ja maalaisjärkeen. Jos sinä elät uutta vaihetta muistisairaan rinnalla, toivottavasti näistä on hyötyä:

  1. Kohtaa muistisairas ihmisenä, ei lapsena. Hänelle ei tarvitse lässyttää, puhua kuin pienelle lapselle. Muistisairaalla on etenkin alkuvaiheessa niin paljon hetkiä, jolloin hän vain kaipaa keskustelua ja hyväksyntää ja normaalista keskustelusta nauttimista. Muista mukava rauhallinen esittäytyminen, mikäli hän ei sinua muista.
  2. Kun muistisairas puhuu ja muistaa jotain väärin, älä korjaa välittömästi. Hän elää omassa hetkessään silloin ja saattaa muistaa asian täysin väärin, mutta mitä sitten. Antaa hänen elää kokemuksessaan ja jatketaan juttua siitä. Ei korjaamista kannata alkaa väkisin tehdä, siitä saa vaan pian vaivautuneen hetken kummallekin taholle. Korjaaminen ja sitä kautta tuleva mahdollinen nolaamisen tunne ei tunnu kivalta kenellekään. Kerrankin voi ajatella itsekin että faktat ei-faktoina 🙂
  3. Heittäydy tarinointiin. Muistisairaan kanssa keskustelu on helposti eläväistä. Paljon puhutaan vanhoista asioista, mistä et itse välttämättä tiedä mitään. Heittäydy, kuuntele, kysele; saat itsekin selville paljon hyviä muistoja ja tuot sillä hetkellä hienon merkityksellisyyden tunteen vanhukselle.
  4. Hyppelehdi mukana asiasta toiseen. Muistisairaan kanssa saatat olla ensin 80-luvulla, siitä sujuvasti hyppäät 40-luvulle ja niin edelleen. Tarinointi on polveilevaa, mutta mitä sitten – siinähän tulee elämästä kerrontaa ja sinä saat olla tällä aikamatkalla mukana!
  5. Huumori – se kantaa! Muistisairas saattaa vaikka ahtaassa hississä hakea sanoja, ja suusta päästä aivan sopimaton sana. Heittäydy huumorilla tilanteeseen ja erilaisiin keskusteluihin, se kannattaa! Ja ympäröivät ihmiset yleensä ymmärtävät täysin. Muutenkin ei kannata hätiköidä muistisairaan kanssa keskustellessa, sanan hakeminen saattaa kestää ja jos hän aistii hätiköinnin, kasvaa epävarmuus puhumiseen.
  6. Kosketa ja katso silmiin; kukapa ei nauttisi halauksesta, olkapäillä olevista lämpimistä ja turvallisista käsistä

Itse kaipaan papan kanssa tarinointia ja kiireetöntä vanhojen muistojen kuuntelua, ne toivat itsellekin niin paljon uutta sekä papan että yleensä 1920-luvulla syntyneiden elämästä. Onneksi työssäni saan nauttia päivittäin näistä elämäntäyteisistä muisteloista.

Täältä löydät vielä lisää vinkkiä muistisairaan kohtaamiseen.

Ehkäpä tänään kuuntelen pitkästä aikaan Oi muistatkos Emma –valssin, tällä kertaa Tapio Rautavaaran laulamana.

 

Vanhuksen kohtaaminen on taitolaji. Haastetaan hyvä kiertämään!

Vanhuksen kohtaaminen on taitolaji ja vaatii tunneälyä sekä lämmintä sydäntä

Vanhus makaa sängyssään kyljellään, puoliksi unessa ja hoitaja tulee nostamaan hänet pyörätuoliinsa, jotta vanhus pääsee lounaalle. Hoitaja astuu ripein askelin vanhuksen luokse, ottaa kiinni vanhuksesta ja nostaa istumaan. Ei katso vanhusta silmiin, ei tervehdi eikä kohtaa asiakasta. Muistisairas vanhus säikähtää kosketusta takaa päin ja hätääntyy, että kuka tuli ja minne häntä viedään. Olen nähnyt tällaisen hoivatoimenpiteen hoivakodissa ollessani oman asiakkaani luona virkistyskäynnillä. Ehkä sinäkin olet nähnyt vastaavaa. Vanhuksen säikähtynyt katse, hätääntyminen jää mieleen ja pohdituttaa. Mikä tilanteessa tuntui ikävältä? Hoitaja teki teknisen työnsä ripeästi ja tehokkaasti, ja sen mitä pitikin, eli vei vanhuksen syömään. Vanhus saa sen, mitä tarvitsee eli nosto pyörätuoliin ja ruokailuun vieminen. Teknisesti kaikki siis ok, mutta entä se lämpö, tilannetaju, asiakkaan kohtaaminen? Mikä olisi ollut kokemus vanhukselle, hoitajalle ja minulle sivusta katsojana, jos olisikin tapahtunut aito kohtaaminen?

Tunneälyllä sen olisi suonut menevän näin: Hoitaja tulee vanhuksen huoneeseen, tervehtii lämpimästi, varmistaa rauhassa, että onko asiakas hereillä vai nukkuuko. Herättelee rauhallisesti, jos nukkuu. Katsoo silmiin, juttelee ja valmistaa tilanteeseen kertomalla, että nyt sinua Rauha (nimi keksitty) viedään syömään, on ruoka-aika, ja siellä jo tuttavasi pöydässä odotteleekin sinua. Oletkos valmiina, jos nostan sinut istumaan ja siitä seisot ja istahdat pyörätuoliisi, niin vien sinut pöydän ääreen. Haluatko käydä vessassa ennen ruokailua ja voitaisiin kädetkin pestä. Oletkos katsonut ruokalistasta, mitä tänään on tarjolla? Vuorovaikutus ja kiireetön kohtaaminen saisivat vanhukselle merkityksellisyyden tunteen aikaan. Aina puhutaan resursseista ja kiireestä ja ettei ole aikaa vanhuksen kohtaamiseen. Tämä jutustelu ei vie juurikaan lisäaikaa, sehän on vain hiljaisuuden korvike.

Onneksi näen päivittäin myös täysin vastakohtaisia, sydämellä hoidettuja hoivatilanteita asiakkaiden luona hoivakodeissa vieraillessani. Yhdessä hoivakodissa esimerkiksi todella ystävällinen mieshoitaja tuo vanhuksen harteille itse oma-aloitteisesti ja pyytämättä vanhuksen kauniin hartiahuivin, laittaen sen nätisti hartioille, taputellen ja sanoen ”Tässä sinulle hartiahuivi, jos tuntuu viileältä siinä kahvitellessa.” Voi kuinka kaunista. Samaisessa paikassa asiakkaani puetaan päivittäin todella nätisti sävy sävyisiin vaatteisiin, vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa, kiireettömästi vaatteista sopien. Tuloksena aina kaunis ja nätti kokonaisuus ja vanhuksella hyvä mieli. Tai kuinka eräässä hoivakodissa johtajansa aina juttelee nätisti kaikkien kanssa ohimennessään, koskettaa, katsoo silmiin ja tilanteen lämmön ja kohtaamisen aistii metrien päähän. Näitä hyviä, kauniita hetkiä näen paljon.

Vanhuksen kohtaaminen asiakkaana on taitolaji. Se on sydämellinen kombinaatio tunneälyä, asiakkaan asemaan asettautumista, vuorovaikutusta, intohimoa työhön, palveluasennetta, halua tehdä hyvää. On valitettavaa, että jotkut meistä ovat kohdanneet vanhusten parissa vain sitä teknistä hoitoa, mikä Suomessa tunnetusti on hyvää, mutta jäänyt vaille sitä henkilökohtaista ja lämminhenkistä hoivaa. Asiakastyössä on toki paljon hyvällä tunneälyllä ja sydämellisyydellä vanhuksia hoitavia henkilöitä – kiitos heille, mutta monelle se on myös vain työ, joka tehdään koulussa saadun teknisen ohjeen merkeissä. Ei siinä välttämättä tarkoiteta pahaa, ei vain tiedetä muuta.

Haastankin kaikki meidät vanhustyötä tekevät kokeilemaan yhden päivän töitä siten, että ennen asiakkaan kohtaamista heittäydytään hänen asemaansa, mietitään, miten itse haluttaisiin kohtaaminen vastaavassa tilanteessa ja kerrottaisiin ennakoiden kohtaamisen etenemisestä. Jos ja kun se toimii ja asiakkaan silmistä näkee hyvän mielen, jatketaan toinenkin päivä, kolmaskin jne – ja huomaamatta kaikki päivät. Laitetaan hyvä kiertämään ja otetaan oppia niiltä hoivaajilta, jotka kohtaavat vanhuksen aidosti, sydämellä ja tunneälyllä, ystävällisesti. Haastan myös kaikki vanhustyön esimiehet hyvään johtamiseen, vuorovaikutustaitojen opastamiseen sekä hyvästä kohtaamisesta kiittämiseen ja palkitsemiseen.

Vanhusten huonosta hoidosta puhutaan valitettavan paljon Suomessa. Väittäisin, että nämä puheet ja kirjoitukset vähenisivät paljon, jos henkilökunnan vuorovaikutus- ja kohtaamistaidot ovat kunnossa. Toki toivon, että hyvistä kohtaamisista myös kerrotaan ääneen, annetaan palautetta ja kiitetään, niin henkilölle itselleen kuin julkisesti. Keskustelu, kuuntelu, hymy, silmiin katsominen, asiakkaan asemaan asettautuminen eivät ole resurssikysymys, eivätkä vie keneltäkään lisäaikaa. Kun hoivatyötä tekevä pystyy luopumaan kiireen tunnusta ja pysähtyy vanhuksen äärelle ja eläytyy tämän tilanteeseen, kohtaaminen on antoisa takuulla kummallekin osapuolelle. Tunnelma on tärkeämpää kuin teknisyys.

Sydämellisiä asiakaskohtaamisia toivotellen ja kaikille asiakaspalvelutyötä tekeville terveisiä lähetellen,

Mirka

 

Iloa ja merkityksellisyyttä vanhuksen elämään ja merkitystä työhön

Minulta on kysytty, että mitä tällainen uudenlainen palvelu vanhuksille pitää sisällään, ja mitä se työ onkaan. Olenhan jo aikanaan kirjoittanut, että miten tällainen uusi yksityinen palvelumalli toimii julkisen ja kolmannen sektorin palvelujen välissä. Kauniina heinäkuisena iltana kirjoittelen teille tästä positiivisuuden kehästä työssämme.

Kerron teille muutamia esimerkkejä arjestamme, ja miten se vaikuttaa asiakkaisiin, omaisiin, työntekijöihimme eli Seuralaisiin, yhteiskuntaan sekä tietenkin minuun yrityksen perustajana.

Toimintamme perustuu ei-sairaanhoidollisiin vanhuspalveluihin, eli keskitymme seuran pitämiseen, merkityksellisyyden tuomiseen, arjen piristykseen. Tätä teemme vanhuksen ja omaisten toiveiden mukaan ulkoilemalla, seurustelemalla, valokuvien katselulla, muistelemalla, kirjaamalla ylös tärkeitä muistoja, asiointiapuna, saattaja-apuna, kulttuurikäyntien kaverina, kahvittelulla, tietokone- ja puhelinopastuksella, pelikaverina, lukemalla, jumppakaverina, kauppakaverina jne. Lista on pitkä. Tässä kaikessa avaintekijänä on kiireettömyys, kuuntelu ja merkityksen tuominen elämään. Upeita asioita.

Parhaita hetkiä arjessa ovat ne, kun vanhus antaumuksella muistelee työuraansa, lapsuusaikojaan, armeija-aikojaan, perhe-elämäänsä tai vaikkapa matkojaan, sekä saa irti tapaamisesta juuri sen, mitä on halunnutkin, ja tietenkin seuraa ja aikaa. Nämä ovat monesti hetkiä, joissa tunnelma ja kiireettömyys ovat käsin kosketeltavia. Näitä myös omaiset arvostavat; ne kun ovat asioita mitkä omien tapaamisten muissa jutusteluissa ja tehtävissä jäävät helposti itseltä tekemättä. Vanhus saa muistelusta paljon. Eilen mm. yksi asiakas muisteli työuraansa, sen parhaita hetkiä, moninaisuutta, työkavereita ja hienointa oli nähdä ilon syttyvän silmiin ja kun vanhus lopuksi totesi, että ”Minähän olen saanut paljon aikaan, en muistanutkaan kaikkea ennen kuin nyt muisteltiin!”.

Esimerkkinä voisi sanoa myös naistenviikon kunniaksi pidetyt päivätanssit hoivakodissa. Siellä asuva vanhus ei olisi päässyt paikalle yksin, eikä hoitajilla ole mahdollisuutta saattaa yksittäisiä asukkaita eri aktiviteetteihin. Lähdimme asiakkaan kanssa tunnin tansseihin ja siitä tulikin hauska reissu! Tuettuna onnistui niin tanssi, laulujen muistelu kuin vieruskaverien kanssa rupattelu. Teki hyvää niin fyysisesti kuin henkisesti, ja siitä on keskusteltu viime maanantain jälkeen useasti!

Tai kun sairaalasta kotiutunut vanhus on kärsinyt yksinäisyyden tunteesta ja epävarmuudesta kotiutumisen jälkeen, ja omaiset ovat tilanneet palvelumme luokseen säännöllisiin vierailuihin tuomaan piristystä vanhukselle. Tämän vanhuksen kanssa katselemme valokuvia ja luemme runoja. Hänen näkökykynsä ei ole enää kovin hyvä, ja kuvien katselu on enemmänkin sitä, että kerron ja kuvailen kuvia ja hän täydentää niitä muistoistaan. Runojakaan ei pysty lukemaan, mutta nyt nauttii kuuntelusta, ja niistä keskustelusta.

Omaiset kääntyvät puoleemme, kun arjen kiireet ja etäisyydet tai vaikkapa pitkä lomamatka estävät omat päivittäiset tai viikoittaiset käynnit vanhuksen luona. He haluavat tietää läheisensä kuulumiset ja antaa hänelle hyviä hetkiä arkeen seuran merkeissä. Nämä omaiset ovat täyttä kultaa ja haluavat vain hyvää rakkaalleen. Heille tulee itselle hyvä mieli, kun näkevät vanhusta ja vanhus tyytyväisenä kertoo tapaamisistamme. Tässä lainaus tuoreimmasta palautteesta omaiselta, kun hän palasi lomaltaan takaisin kotiin: ”X aktivoitui selkeästi palvelun aikana ja koki myönteisenä sen, että oli jotain mitä odottaa.”

Positiivinen kehä jatkuu seuraa ja virkistystä saavasta vanhuksesta, hyvää mieltä saavan omaisen kautta tietenkin merkitystyötä tekevään Seuralaiseen. Jokaisen tapaamisen jälkeen on hyvä olo, kun tietää kiireettömän tapaamisen virkistäneen vanhusta. Omakin pää on täynnä hauskoja tarinoita ja muisteluita. Jää hyvä mieli loppuhalauksesta. Lisäksi työllistämme mm. jo eläkkeellä olevia Seuralaisia, jotka haluavat tehdä sydämellään tätä merkityksellistä työtä ja saada siitä itselle hyvää mieltä ja lisätienestiä eläkkeen päälle.

Yhteiskuntaan tämä työ vaikuttaa myös hyvissä merkeissä. Vanhusten yksinäisyys vähenee, henkinen hyvinvointi kasvaa. Tämä vaikuttaa jo ihan fyysiseenkin kuntoon kuntoon ja esimerkiksi sairaalakuluihin. Myös työstä nauttivat hyväkuntoiset eläkeläiset saavat lisää hyvinvointia ja sisältöä elämäänsä.

Kaikki nämä tarinat ja kokemukset ja hyvät hetket tuovat suunnattomasti hyvää mieltä ja kiitollisuutta. Tämä palvelu on juuri sitä, mitä halusin itse aikanaan tilata, ja nyt saan sitä onneksi välittää kaikille vanhuksille – sinullekin tai sinun vanhemmalle, isovanhemmalle, appivanhemmalle tai sukulaiselle.