Usein kysytyt kysymykset

Mihin Seurana Oy:n palveluita tarvitaan?

Yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluita tarvitaan vanhusten tueksi niin kotona asumisen tuessa kuin hoivakodissa. Seurana Oy toimii julkisen ja kolmannen sektorin palveluiden keskellä.

Julkinen sektori tarjoaa ikäihmisille hoivaa nk. teknisessä muodossa, lääkkeiden ja hoidon merkeissä enimmäkseen. Väestö vanhenee ja samalla tavoitellaan mahdollisimman pitkälle jatkuvaa asumista omassa kodissa. Kaikille ei voida taata riittäviä palveluja ja usein kohtaamiset ovat nopeita, resurssien ja taloudellisen tilanteen sanelemana.

Kolmas sektori järjestöineen tekee upeaa työtä vapaaehtoisten voimin. Vapaaehtoisia ei kuitenkaan riitä kaikille ja heiltä ei voi luonnollisestikaan vaatia säännöllisyyttä ja sitoutumista yksilöllisiin kriteereihin.

Seurana Oy:n palvelut ovat ei-sairaanhoidollisia, seuraa ja hyvinvointia ikäihmisille. Palvelumme täydentävät sulavasti julkisen sektorin ja kolmannen sektorin tarjoamia palveluita mutta
poikkeavat niistä siten, että meillä on aikaa, meillä on säännöllinen seuralainen ja sovitut tapaamiset. Lisäksi asiakas saa arvioida tapaamiset joka käynnin jälkeen. Me myös kerromme asiakkaan omaiselle kuulumiset, mikäli näin on haluttu toimittavan. Näin kaukanakin asuva omainen tietää, mitä rakkaalle kuuluu. Vähennämme yksinäisyyttä ja tuomme hyvinvointia vanhukselle.

Moni meistä on tottunut ostamaan palveluita arjen kiireissä, niin siivousta, kuntoilua, ruokaostoksia jne. Seurana Oy tarjoaa sitä samaa: lisää aikaa ja mielenrauhaa omaisille arjen kiireissä. Näinhän me teemme lastenkin kanssa – päivisin useat heistä ovat kunnallisessa päivähoidossa, iltaisin saatetaan ostaa hoitopalveluita kotiin, kun vanhemmilla on työ- tai harrastusmenoja ja lähisukulaisia tai muuta turvaverkkoa ei ole saatavilla.

Kun meiltä ostetaan palveluita, jää vapaaehtoisvoimia käytettäväksi enemmän niille, joille palveluiden ostaminen ei ole mahdollista.

Kenelle palvelumme ovat?

Loppuasiakas on vanhus, joka kaipaa seuraa henkisen hyvinvoinnin merkeissä. Meiltä palveluja ostavat etenkin kiireiset tai muualla asuvat omaiset, jotka eivät ehdi tarpeeksi pitää seuraa rakkaalleen. Myös ikäihmiset itse ostavat palveluita, kuten myös omaishoitajansa.

Yhteistyöterveisin,
Seurana Oy
Mirka Saarinen
Perustaja
mirka.saarinen@seurana.fi
040 555 3235