“Meitä on kolme sisarusta, ja emme halua enää ostaa aineellisia lahjoja 81-vuotiaalle äidillemme, vaan aikaa. Miten voisimme edetä tässä?”

Tässä yksin puhelun aloitus taannoin. Yksi tyttäristä otti yhteyttä, olivat sisarusten kanssa sopineet, että etsivät äidilleen lahjan, mikä ilahduttaa häntä vuoden ympäri. Äiti asuu kotonaan, yksi tyttäristä suht lähellä, kaksi lapsista asuu satojen kilometrien päässä.

Tytär kuvaa äitiään sosiaaliseksi, mutta tilanteen pakosta hieman yksinäiseksi, kun aviomies menehtynyt taannoin, ystäviä ei asu ihan lähellä ja äiti vähän passivoitunut sisätiloihin. Yhteyden ottanut tytär asuu kaukana ja hän ei pysty auttamaan äitiään arjessa, eikä kukaan lapsista halunnut sälyttää kaikkea huolenpitoa lähinnä asuvalle tyttärelle.

Näin ollen sovimme tapaamiskäynnin äidin luona. Kaksi tyttäristä pääsi paikalle ja lisäksi toki tämä virkeän oloinen äiti. Äitiä hieman jännitti alkuunsa, mutta kun selvisi, että Seuranalta tulee aina sama henkilö paikalle, ja tehdään niitä hänelle mukavia asioita toiveiden mukaan, ja juttukin luisti ja luottamus heräsi, niin jännityskin katosi. Äiti halusi kävelyseuraa, kauppaseuraa ja kaverin lähikahvilan kahveille.

Erityisen kiitollinen äiti on lapsilleen tästä huomaavaisesta lahjasta: ”Materiaalia en olisi enää tarvinnutkaan” hän tokaisi iloisena.

Mitä tämä lapsille maksaa? Äidin luona käydään kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Lapset jakavat tämän koko vuoden palvelun keskenään kolmisin ja per viikko hinnaksi tulee 13e per lapsi. Toinen lapsista perusteli sen lounaan hinnalla per viikko, toinen puolestaan kuvaili, että tässä on äidin syntympäivä-, joulu- ja äitienpäivälahjat ja äiti saa nyt kuulemma kortin jokaisena merkkipäivänä missä kerrotaan taas tulevan tapaamisjakson päivät seuraavaan merkkipäivään asti.

Kauimpana asuvaa lasta miellytti etenkin se, että hän saa joka tapaamisen jälkeen kuulumiset sekä tietää, että äidillä on nyt mukava viikoittainen oma juttu, joka tuottaa hyvää mieltä niin lahjan saajalle kuin antajille.

 

Olisiko tässä teidän perheen isänpäivä- tai joululahja tälle vuodelle? Soita ja kysy lisää ja tilaa veloitukseton tutustumiskäynti!

Lahjaksi aikaa -terveisin,

Mirka

 

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat blogit ja ajankohtaiset vanhusasiat jatkossa suoraan sähköpostiisi. 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.