Eilen minulta kysyttiin, että mitäs meidän hyväntekeväisyysasiakkaallemme kuuluu. Laittelenkin kuulumisia luettavaksenne.

Julkistin silloin maaliskuussa avoimen haun löytääksemme yhden tänä vuonna huikeat 100 vuotta täyttävän vanhuksen, jolle kävisin säännöllisesti antamassa aikaa, seuraa, virkistystä eli seurustelisimme ja tekisimme mukavia asioita kunnon mukaan. Halusin tehdä tämän oman mummuni syntymäpäivän muistoksi, hän olisi maaliskuussa täyttänyt 100 vuotta. Näin sain idean mummuni 100 vuotta ja Suomi 100 vuotta kummiasiakkaan etsimisestä.

Hakemuksia tuli yllättävä paljon – meillä on näköjään suht paljon näitä 100–vuotiaita – ja minä onnellinen sain ihanan, hennon, hymyileväisen tammikuussa 1917 syntyneen rouvan. Hän asuu palvelukodissa, jossa häntä hoitaa mukava henkilökunta, sekä oma ihana tytär, joka käy upeat pari kertaa viikossa vierailulla äitinsä luona. Ensimmäisellä kerralla meno hoivakotiin jännitti – vastassa oli onneksi ihana hoivakodin johtaja Tarja, joka heti esitteli tämän ihanan rouvan ja kertoi hieman lisää hänestä. He olivat juuri lounastamassa, ja niinpä jäin heti niin herttaiselta tuntuvan asiakkaan luo ruokapöydän ääreen. Hän ei enää aktiivisesti tuota puhetta, mutta selvänä esteetikkona tarkasteli asuani, kynsiäni ja hymyili niin valloittavasti, kun menin tarkastuksesta selvästi läpi.

Rouva on pieni, hento, hänellä on kauniita harmaat hiukset, hän tarkkailee ympäristöään aktiivisesti, huomaa asioita ja kaikesta kauniista hän nauttii. Hymynsä on valloittava ja ulottuu silmiin asti. Lounaan jälkeen suuntasimme hänen huoneeseensa, ja kävimme läpi ison pinon erilaisia matka-, syntymäpäivä-, joulu-, pääsiäis- ja äitienpäiväkortteja. Kauniiden kukkakuvien kohdalla hän aina sanoo ”Kaunista” ja ”Nättiä”.

Tässä kevään ja alkukesän yhteisen matkamme varrella olemme katselleet näitä kortteja useaan kertaan, kuten myös valokuvia. Olemme lukeneet runoja yhdessä. Pyörätuolissa olemme huristelleet ympäri hoivakotia, etsien tauluja, ikkunoita, joista katselemme ulos, lintuja ja kukkia ihaillen. Olemme kahvitelleet. Hän muuten rakastaa sokeria – paloja kuluu kahvin yhteydessä, mutta näin saakin – nautintoa elämään eikö vain.

Tyttärensä kanssa vaihdamme käyntini kuulumiset yhteisen vihkon merkeissä. Toissa viikolla pääsin myös tapaamaan hänetkin, olipa mukavaa! Hän sanoi niin hienosti, että ei ole koskaan lotossa voittanut, mutta enää ei tarvitsekaan, koska tämä äitinsä saama seura on parempi kuin lottovoitto. Voiko ihanampaa palautetta olla?

Kalenteristani juuri katsoin, että torstaina taas menen taas tapaamaan tätä hyvän mielen rouvaa. Jokainen tapaaminen on palkitseva, siitä saa paljon hyvää itselle. Jos silloin olisi vihdoin tarpeeksi lämmintä, suuntaamme ulos rantakahvilaan. Toivohan meille hyvää säätä ja auringonpaistetta!

Olisiko tällainen tekeminen ja puuhastelu mieleistä sinunkin tuntemallesi vanhukselle? Tutustu tästä, miten Seurana Oy voi olla avuksi.

 

Vastaa