Ostan palveluita niin siivousyritykseltä, PT:ltä ja lastenhoidosta. Mitäpä jos myös Seurana Oy:lta seuraa, ulkoilu- ja asiointiapua, harrastustoimintaa, ruuanlaittoa tai vaikkapa valokuvien katselukaveria äidilleni tai isälleni tai isovanhemmalleni?

Arjen kiireessä tiedostat, että vanhus on yksinäinen ja kaipaa seuraa. Kukapa ei? Mietitkö näitä asioita palvelua läheiselle ikäihmiselle hankkiessa?

1. Onko palvelu ja Seuralainen luotettava?

Hyvä kysymys, ja sitä itsekin mietin, kun etsin aikanaan isoisälleni vastaavaa palvelua. Mistä löydän yrityksen ja henkilön, joihin voin luottaa niin, että palvelu toimii kodissa tai hoivakodissa. Yritystä perustaessa tämä olikin yksi kulmakivistä – luotettavuus.

Kaikki alkaa tutustumisesta veloituksettoman tutustumiskäynnin merkeissä. Hienoa, jos sinä olet paikalla mukana. Tutustumme ja katsomme, miten yhteistyö sujuu. Teemme yhdessä palvelusuunnitelman ja päätämme tapaamistiheydestä ja kuuntelemme vanhuksen omia toiveita. Olen näissä tapaamisissa mukana yhdessä valitun Seuralaisen kanssa. Mikäli henkilökemiat eivät jostain syystä kohtaisi, etsimme uuden Seuralaisen seurakaveriksi.

Rekrytoinnit teemme huolella. Tässä vastuutehtävässä tarvitaan sydämellisyyttä, tervettä maalaisjärkeä sekä aitoa halua kohdata vanhus ja tehdä hänelle hyvä mieli. Tilannetajuakin tarvitaan niissä tilanteissa, jos vanhus on tapaamiskerralla vaikkapa väsynyt, heikommassa kunnossa tai huonolla päällä vaikkapa kolotusten merkeissä.

Palvelumme on myös läpinäkyvää, vanhus saa joka kerran jälkeen arvioida Seuralaisen onnistumisen käyntikerralla. Ja Seuralaisen voi vaihtaa myöhemminkin, jos asiakas näin haluaa. Seuralaisilla on luonnollisesti myös vaitiolovelvollisuus asiakkaan asioista.

Mikäli näin sovimme omaisten kanssa, otamme myös yhteyttä Skypella tai puhelimella tapaamisten aikana ja kerromme kuulumisia. Tästäkin sinä ostajana näet, mitä olemme tehneet ja näet toimiiko palvelu.

Seurana Oy on lukuisten kuntien hyväksymä yksityinen sosiaalipalvelujen tuottaja, ja määrä kasvaa koko ajan. Sekin kertoo luotettavuudestamme, että olemme läpäisseet tämän Valviran ja kuntien oman seurantaprosessin.

2. Mistä tiedän, tykkääkö vanhus ajatuksestani hankkia seuraa hänelle päivien iloksi?

Pohditko, mitä vanhusläheisesi miettii siitä, että hänelle tulee säännöllinen seura toimestasi päivää piristämään? Tätähän kannattaa tietenkin testata veloituksettoman tutustumiskäynnin aikana. Silloin vanhus konkreettisesti näkee meidät, sekä pystyy kysymään omia kysymyksiään. Joskus vanhus miettii tässä eniten rahankulua. Tämän omaiset ovat hoitaneet hienosti hoitamalla maksun lahjaksi seniorille. Tästähän saa kotitalousvähennyksen ja lisäksi palvelu on arvonlisäverotonta sosiaalipalvelua.

Kuten aikaisemmin kerron, vanhusasiakas antaa myös palautteen käynnistä joka kerran jälkeen. Tämäkin kertoo meille asiakkaan tyytyväisyydestä todellisessa reaaliajassa.

3. Onko tilaaminen vaivalloista?

Tilaaminen ei saa olla vaivalloista. Tämä oli itsellekin yksi kriteereistä silloin aikanaan vastaavaa palvelua sitä löytämättä etsineenä. Tapaamisemme ovat kuukausipaketteja, eli näemme aina sovitusti tiettynä aikana. Näin sinun ei tarvitse viikoittain muistaa tilata palvelua tai ajatella, että onkohan joku vanhuksen luona tällä viikolla.

Ensitilaus käy helposti yhteydenottona nettisivujemme www.seurana.fi kautta tai soittamalla minulle 040 555 3235. Sovitaan se veloitukseton tutustumiskäynti ja aloitetaan toivottavasti yhteistyö.

4. Mitä vanhus ja Seuralainen tekevät?

Teemme asioita asiakkaan kanssa monipuolisesti, hänen toiveidensa mukaan. Katselemme valokuvia, postikortteja, pelaamme muistipeliä, teemme palapeliä, luemme, kahvittelemme, keskustelemme, laitamme ruokaa yhdessä, leivomme, käymme hautausmaalla viemässä kukkia ja kynttilöitä läheisen haudalle, käymme kahvilla tai teatterissa, kauppahallissa tai torilla, kävelemme ulkona, saatamme asioille ja lääkäriin, otamme yhteyttä skypella omaisiin. Tässä tyypillisiä esimerkkejä yhteisistä tekemisistä.

Kerromme joka kerran jälkeen sinulle ostajana tekemisemme ja kuulumiset, jos näin on sovittu.

5. Saanko itse kuulla vanhuksen kuulumiset?

Kyllä! Tätä kaukana asuvat omaiset arvostavat, kun saavat tietää joka käyntikerran jälkeen, että mitä rakkaalle vanhukselle kuuluu. Tätä palvelua olisin arvostanut itsekin.

6. Mitä saan, kun tilaan Seuralaisen vanhuksen iloksi?

Hyvän mielen, kun vanhuksen ei tarvitse olla yksin. Saat myös omaa aikaa kiireiseen arkeesi ja loma-aikoihin. Lisäksi tiedät, että seniori saa säännöllisen, aina saman seuralaisen, sovittuun aikaan, kuulumiset sekä läpinäkyvän palvelun, jota mitataan ja seurataan viikoittain.

7. Kuka yleensä tilaa Seurana Oy:n palvelut?

Lapset tai lapsenlapset joko itse tai yhdessä vanhempansa kanssa. Jaettu tilaus on moninkertainen ilo – kulut jakaantuvat kuten myös kotitalousvähennyksen hyödyntäminen. Lahjaideana loistava.

Mikäli heräsi kysymyksiä, otathan yhteyttä!

Terkuin,

Mirka

Vastaa